Mua jännitti neljänneks eniten mun koko elämässä.
(1. 2. ja 3. paikan vie synnytykset ja meidän yllätyshäät.)
Mutta, viime keskiviikkona toteutui tosiaan mun monen vuoden takainen haave. Haave joka oli ihan vain ja ainoastaan mulle.
Molempien silmien korjausleikkaus femtolasik-menetelmällä.
Menin Silmäaseman Silmälääkärille 12.30, sen vuoksi vähän ajoissa, että saatiin osamaksusopimukset hoidettua. Kyllä, ostin näön just osarilla. Mutta just nyt ei ollut extraa taskun pohjalla sitä paria tonnia.
Siinä ei mennytkään kuin hetki, joten ehdin täristä aulassa noin 20 minuuttia.
Siitä sitten aloiteltiin, ensin hoitajan juttusilla käytiin vielä kaikki mahdollinen, ja vähän extraakin läpi.
Pikkuisen rauhoittavaakin (todellakin.) meni kurkusta alas, senverran paljon mun kädet tärisi. Ei pelkästään oman jännityksen vuoksi, vaan myös sen takia, että silmä on rennompi kun sitä laseroidaan.
Siinä kun hetki jutusteltiin, huomasin, että alkoi hoitajan joka sana hihityttämään, totesi kohteliaasti vain, että taitaapi diapami tehdä tehtävänsä. Tais tehdä juu.
Siitä sitten tapaamaan itse lääkäriä, leikkaavaa lääkäriä, vai laseroivaa lääkäriä? No eniveis, siellä minua oli vastassa iso mies, pitkällä kiharalla tukalla, joka oli puoliksi piilossa beigen kireän tähtipipon alla. Hymyilin taas vain kuin joku kylähullu, kun mietin itsekseni, että onneksi ei ollut yhtä kireä koko ukko kuin piponsa.
Sen jälkeen, mentiin toisen hoitajan huoneeseen, joka valmisteli minut sitten itse leikkausta varten. Ensimmäiset silmiä puuduttavat tipat olivat inhottavat! Ehkä inhottavimmat koko hommassa. Ne kirvelivät aiika paljon enemmän mitä osasin odottaa. Niitä tippoja annettiin useasti, mutta viimeisiä ei sitten enää tuntenutkaan, kiitos tippojen.
Sitten itse laserhuoneeseen, pienehkö, steriili valkoinenhuone, jossa oli vain koneita. Menin makuulle, pää piti asettaa tarkasti sille tarkoitetutte paikalle. Lääkäri vielä sen päänkin siihen kyllä kunnolla asetti.
(edelleen mua nauratti, jännitti.)
Sitten. "Sulla on Ida yksi tehtävä, ole paikoillasi ja tuijota tuota vihreää pistettä jatkuvasti."
Kulmissa tuntui siltä, kuin ne olisi vedetty teipillä hiusrajaan. Sen jälkeen silmiin laitettiin levittimet, tai sellaiset "jotkut jutut", jotka pitävät ne luomet väkisinkin pois edestä. Silmissä tuntui imua.
(Useasti silmään laitettiin välissä niitä tippoja, lisää puuduttavaa uskoisin.)
Sitten hoitaja kertoi, että kohta et näe sitä vihreää pistettä muutamaan sekuntiin, älä pelästy.
Tällöin silmään leikattiin läppä.
Hoitaja laski kokoajan sekunteja taaksepäin, ja kehoitti etsimään sitä vihreää pistettä. Ja minähän etsin, ja löysinkin.
Nenään tuli haju, aivan kuin joku olisi polttanut vahingossa sytkärillä muutaman hiustupsun siinä vieressä.
Silloin silmään osui itse the laser. Se kesti noin kaksikymmentä sekuntia. Hoitaja laski taas kokoajan siinä vieressä.
Oikea silmä valmis, sanoi hoitaja. Ja samantien jatkettiin vasempaan, ja sama homma tehtiin sille.
Uskoisin, että me olimme siinä huoneessa ehkä viitisen minuuttia?
"Valmis, voit Ida nyt nousta." Nousin istumaan, ja muistan kun kysyin että "Uskallanko mä nyt ihan vaan avata silmät?"
Leikkauksen jälkeen pääsin hämärään huoneeseen vajaaksi tunniksi pötköttelemään, ja syömään suklaata ja suolatikkuja. Nam.
Hoitaja kävi kolme kertaa sen aikana laittamassa mulle lisää silmätippoja. Viimeisellä kerralla kutsui lääkäri mut huoneeseensa, ja kertoi että leikkaus meni just eikä melkein, ja tsekkasi vielä silmät ennen kuin päästi lähtemään, apteekin kautta kotio.
Antibiootti-kortisonitippoja käytetään viikko leikkauksesta, ja sen lisäksi myös kosteuttavia ja hoitavia tippoja erikseen. Niitä tulee käyttää ainakin muutama kuukausi, riippuen silmistä.
Elikkä kolmet eri silmätipat kassissa, mä lähdin ihan hölmistyneenä mustat isot aurinkolasit päässä hakemaan lapsia hoidosta. Mä en todellakaan ymmärtänyt vieläkään, että ihan noin vain, humpsista vaan mä nään. Mua oikeesti vähän jopa itketti, kun mä katselin autojen rekisterinumeroita ja luin katujennimiä.
Osittain se johtui siitä, että mulla oli jatkuvasti sellainen olo, että mä olisin leikannut koko armeijalle sipulia todella huonolla veitsellä.
Nyt leikkauksesta on kaksi vuorokautta. Viimeinen hymyn aihe on suihku, jossa näin lukea onko se pullo shampoo vai hoitoaine. Ihan hullua! Mutta niin hienoa. Silmissä tuntuu siltä, että pitäisi ottaa jo piilarit pois. Eli kuivilta. TIPPOJA, TIPPOJA, TIPPOJA. Niinhän ne mulle sanoivat, jatkuvasti, monesti ja vielä viimeisenä asiana kun mä Silmäasemalta lähdin.
Tä oli kyllä elämäni paras osari-ostos. Eikai, vaan ihan oikeasti, ihan älytön helpotus. On ihanaa nähdä. Vaalikaa silmiänne, ne on upeita, kauniita ja voi vitsit miten hienoa niillä on nähdä!
Tämä oli minulta itseltäni, minulle itselleni Naistenpäivä-, syntymäpäivä-, nimipäivä-, äitienpäivä- ja joululahja. Kaikki lahjat, ainakin tulevalta vuodelta, tai kahdelta.
Koska, mä olen omasta mielestäni sen ansainnut. <3
