28. lokakuuta 2017

Lasten ensimmäiset Halloweenjuhlat!

 
Mitäs me kissat. Vili halusi myös nenän ja viikset. Koska äidilläkin on.



Kaupallinen yhteistyö

Me juhlittiin tänään ensimmäistä kertaa ikinä lasten kanssa Halloweenia! Ihan vaan, koska on kiva pukeutua hassusti, nähdä rakkaita lapsi- ja aikuisystäviä  ja tottakai syödä herkkuja. 

Siitä se ajatus sitten lähti, ja saatiinkin ihan paras juhlapaikka ihan tästä meidän läheltä.  
Mukkelis Makkelis -tarjosi meille tilojaan näkyvyyttä vastaan sosiaalisessa mediassa, ja onhan turkulaisten hyvä tietää, että Mukkelis makkelis muuttaa nyt vuoden vaihteessa entistä parempiin tiloihin..


Neea
Vili


Mulle on aina tärkeetä, että lapsia kannustetaan liikkeelle. Sen takia mä tykkään ihan hirveästi kaikista sisäleikkipuistoista, Mukkelis makkelis mukaanlukien.
Ihan sama vaikka niiden puhutaankin kuhisevan pöpöjä. Kädet voi aina pestä.
Mukkelis Makkelis kerhotilassa on yhteensä 260 neliömetriä tilaa leikkiä, josta noin puolet on pelikenttää, ja puolet pehmustettua temppuilurataa. Siellä on "juustomeri", tasapainoilutelineitä sekä kiipeilytelineitä.
Juhla suunnitellaan aina ikäluokan mukaan, ja sopiva haarukka tuonne on 2- 10 vuotiaat. Meillä suurinosa lapsista on 3-5 vuotiaita, joten tänään touhuttiin  sen mukaan.


Melkein koko jengi kuvassa.

Mä olen jo aikaisemminkin puhunut miten arvostan naisyrittäjyyttä, joten ihan senkin vuoksi Mukkelis Makkelis -kerhokeskus oli meille nappi valinta. Turkulainen, yksityinen, nainen, liikunta ja lapset. 

Koska mun ja monen mun ystävän elämäntilanne on melko hektinen, sovittiin että vedetään sieltä missä aitaa ei oikeastaan edes ole. Jokainen tuo jotain valmiiksi tarjoiluastialla,  ja sitten vaan levitetään ne sinne pöydälle ja syödään.
Paikan päällä nimittäin on astiat, mikro, mehukannut, kahvinkeitin yms tarpeellinen. Kenenkään ei siis  tarvitse stressata mistään, ja kaikilla on varmasti hauskaa. Kenenkään ei tarvitse siivota, järjestää eikä tiskata. Vain tulla paikalle ja pitää hauskaa. Kuullostaa hyvältä eikö totta? Todellakin!


Adele

Ilta alkoi viideltä, ja lapset joita pääsi paikalle jopa kaksikymmenta (20) aloittivat ohjaajan opastuksella temppuradan. Toki radan puolelle pääsi vasta, kun pieniin käsiin oli laitettu käsidesiä.
Tässä kohtaa tarkennettiin vielä, että lapset touhuavat omalla vastuulla, sillä Mukkelis Makkelis ei vakuuta leikkiviä lapsia. Ei haittaa laisinkaan, sillä meillä oli kaikilla ne omat aikuiset mukana. Ihan huippua, sillä en ollut nähnyt kovin monta näistäkään ystävistäni todella pitkään aikaan.


Luka

Tämän jälkeen herkuteltiin porukalla. Herkkusaaliina meillä oli muunmuassa nugetteja, sipsejä, poppareita, karkkia, mokkapaloja, matoja, silmiä, pillimehuja ja coctail-tikkuja. Ja ihan överisti liikaa. Jännä juttu.








Herkuttelun jälkeen perus käsien pesut ja pisut  ja eikun takaisin leikkimään.

Meillä oli tosi kiva ilta, kiitos Mukkelis Makkelis -kerhotilan Saralle.
Mutta minne he muuttavat? No entistä uudempiin ja valoisempiin tiloihin lähemmäs turun keskustaa, parkinkentän laidalle.
Suosittelen ehdottomasti  Mukkelis Makkelista lastenjuhliin, niin synttäreille kuin muihinkin kemuihin. Ystävällistä, asiallista ja todellakin lapset huomioivaa aitoa asiakaspalvelua täydellä sydämellä.
Tiesitkö sinä, että siellä järjestetään viikottain myös avoimia alle kouluikäisten tempputunteja jonne voi mennä aikuinen ja lapsi yhdessä.

Mukkelis Makkelis facebookissa!


Adele

Vili


Ida

22. lokakuuta 2017

Superhelppo vegaaninen kookos-mandariinipasta koko perheelle.

Mä olen tälläinen blenderimuija. Monta muutakin muijaa olen, mutta keittiössä olen ehdottomasti se blenderimuija.

Me downshiftataan tällä kertaa meidän ruokakuluissa  ja tyhjennetään kaappeja ja pakastimia ihan urakalla.  Yksi vegepasta nousi viime viikolla ylitse muiden. 
Nimittäin vegaaninen kookos-mandariinipasta. 



Sää tarttet:
Kastike
1 yksikyntinen valkosipuli
1 purkki kookosmaitoa
3 mandariinia (satsumaa tms)
1 mieto (vihreä) chili (tai  2tl purkista)
suolaa
pippuria

Kaikki blenderiin ja pari kertaa ympäri.

Puoli pussia soijasuikaleita
1 parsakaali
1paprika
1 sipuli
1/2 munakoiso 
1 fajitas/taco mausteseospussi

Kiehauta vettä kattilassa, ja lisää  suolaa. Keitä soijasuikaleita 5 minuuttia, ja valuta hyvin. Keitä samalla spaghettia.
Mausta soijasuikaleet mausteseoksella ja anna odottaa sivussa.  Lisää pannulle öljyä ja vuorotellen kaikki kasvikset. Kasvikset voi olla ihan just niitä mitä sulla on. Meillä nyt vaan sattui olemaan noita ylläolevia.
Ruskista kasviksia hetki, ja lisää kastike blenderistä. Kiehauta, lisää spagut ja valmista! Osui ja uppos ainakin meidän pienille pojille. Ja isommallekin.








Isomman kommentti soijasuikaleista hieman nauratti. "Onpas hyvää tuo kana." Aivan. En muuten korjannut, vaan ajattelin että enskerralla tortilloistakin saattaa löytyä soijasuikaleita.
Ottivat lisääkin, ja kehuivat. 

Ida

19. lokakuuta 2017

Diabeetikon kakku kookossokerista. (sis. alekoodin!)

Yhteistyöpostaus. Kakun kookossokerit saatu Best Bitesilta.

Mulla oli tuossa taannoin ilo ja kunnia tehdä kakku ystäväni siskolle, joka odottaa esikoistaan.
Niin ihanaa ja jännittävää aikaa. Muistan todellakin sen tunteen kuin eilisen.



Tällä tulevalla äidillä on diabetes, joten kakkua toivottiin mahdollisimman vähällä sokerilla. 
Ja mikä tuuri. Juuri, kun syyskuun Best Bites -boxista oli kuoriutunut täydellinen leipurisetti nimeltänsä "Kädet taikinaan."




Boxin parasta antia tälläkertaa mun mielestä oli ehdottomasti  kookossokeri ja raakakaakao joka oli makeutettu kookossokerilla. 






Tiesitkö sinä, että kookossokerin glykeeminen indeksi on huomattavasti matalampi mitä tavallisen sokerin? Kookossokerin arvo on 35. Hunajan 61. Näitä verrataan glukoosiin, eli rypälesokeriin jonka glykeeminen indeksi on 100. aika vissi ero? Tämän takia diabeetikko tykkää tästä enemmän kuin tavallisesta. Olkoon se sitten raskausajan tai ihan perus. Siis se diabetes. Itse en tiedä diabeteksesta kuin ne perus faktat, joten jätän aiheen tähän.

Mitä tarkoittaa glykeeminen indeksi?
Glykeeminen indeksi ilmaisee ravintoaineen imeytyvien hiilihydraattien vaikutusta verensokeriin. Ravintoaineen glykeemisestä indeksistä voi päätellä kuinka paljon kyseisessä ravintoaineessa olevat imeytyvät hiilihydraatit nostavat ihmisen verensokeria verrattuna vastaavaan määrään glukoosia. 

Kookossokeri ei maistu lainkaan kookokselta. Se valmistetaan kookospalmunkukinnoista. Niistä valutetaan nektaria, joka keitetään sokeriksi. Se maistuu vähän kinuskiselta, omaan makuuni hieman palaneelta lakritsilta. Väri on kauniin kullanruskea, ja koostumus hieman tahmea.

Kookosokeri käyttäytyi lähes samalla tavalla mitä tavallinen. Vaahtoutuminen otti vain hieman enemmän aikaa, eikä pohja kohonnut ihan yhtä mahtavasti mitä tavallisella sokerilla leivottaessa. Maku taas omaan mieleeni oli jopa parempi mitä peruspohjat. Sellainen melkein palanut maku, vaikka pohjat olivat ihanan kosteita ja just sopivan kypsiä. Sellainen sokeriton kinuskifiilis, jos tiedätte mitä haen takaa?





Täytteeksi keitin vadelmia ja kookossokeria. Pyöräytin blenderissä ja siivilöin siemenet pois. Hapan vadelmamelba toimi samalla kakun kostuttajana.

Raaka-kaakaomousse valikoitui täytteeksi, Kiitos best Bitesin. Kermaa, tuorejuustoa, vaniljaa, kookossokeria ja raaka-kaakaota (joka oli makeutettu sillä koookossokerilla.) Thats it. Massa ei edes vaatinut liivatetta, sen verran tämäkkää tavaraa oli tuo kaakao.

Kakku kuorrutettiin voikreemillä, ja valutukset ovat valkosuklaata.. Mutta kuorrutus on se helpoin syömättä jätettävä? Koristeina aitoja kukkia. Kukat on varresta kelmutettu,  ja ujutettu pilleihin. Joten ne ovat täysin turvallisia koristeita. Vaikka ovatkin syötäväksi kelpaamattomia. Joku joskus koulussa sanoi, että lautasella ei saa olla mitään mitä ei voi syödä.. Saako kakussa?



Sokerit saatu Best Bitesilta.

Koodilla MUTSIJAMURUPULLAT10 SAAT -10%  alennuksen BestBites:in verkkokaupassa.

Ida

18. lokakuuta 2017

Kerron sulle, vaikket sä sitä kysynyt.

Tiedättekö te sellaisen fiiliksen, kun sulla on kaikki ihan hyvin. Ihan silleen tavallisesti. Mikään ei todellakaan ole huonosti, muttei oikeastaan mitenkään erityisen ihmeellisestikään. Sulla on kaunis koti, täydelliset lapset, ihana aviomies, hellyyttävä koira, uskomaton perhe ja tukiverkosto, hyvä duunipaikka ja oot ihan perusterve ja sellainen semi tavallinen nainen.

Mutta silti kun sun ystävä kysyy sulta, että mitä kuuluu, sun tekis mieli vastata, että en mä tiedä? Mutta vastaat kuitenkin hymyillen et ihan hyvää, sitä tavallista. Ruuhkavuodet ja kaikkea, heheh.

Sun tekis mieli sanoa, ettet oikeastaan tiedä mikä vaivaa. Kaikki on hyvin, muttei mukamas kuitenkaan ole. Onko oikeutta valittaa, kun kaikki on todistettavasti hyvin?

Kun on sellainen olo, että on kiittämätön ja itsekäs, kun tuntuu että nyt kyllä jotain puuttuu, tai joku on pielessä. Ei vaan tiedä mikä, mutta joku on. Mitä sille tunteelle voi tehdä? Pitäisi varmasti eka löytää se syy, mutta miten?

Ehkä puhua? Mutta kenelle. Töissä tehdään töitä ja kotona leikitään lasten kanssa. Töitä tehdään paljon ja lapset ansaitsevat sen kaiken muun ajan mitä vain jää. Jos jotain muuta aikaa jää, pitää käydä kaupassa, lenkittää koiraa, siivota tai laskea tulevan kuun tuloja ja menoja ettei jäädä viivan alle.
Onneksi on blogi. Joku jolle kertoa, vaikkei se sitä kysynytkään.

Tuntuu naurettavalta valittaa asioista joista ei edes tiedä mistä valittaa. Aina on joku jolla on oikeasti hätä ja asiat huonosti. 

Näitä sanoja pyöritellessäni silmiini osui kirje, joka oli osoitettu edesmenneelle isoäidilleni. Siihen oli hänen tietojensa alle käsinkirjoitettu minun osoitetietoni. Maksamaton ambulanssikyyti. Se Mummin viimeinen kyyti. 

Jos ei osaa surra itselleen todella isoa asiaa, vaan lykkää sitä surua hoitamalla ja säätämällä tarpeettomia  asioita ja olemalla ikävä ihminen, voiko se todella vaikuttaa pieneen mieleen näin paljon, että välillä kokee olevansa aivan umpihullu.
Jos joku vastaa että voi, vastaisitko vielä sinä vielä minulle, että mitä sille voi tehdä?

Annukka Viitanen Photography


Ida

17. lokakuuta 2017

Kaksi uhmaikäistä samaan huoneeseen? (En suosittele.)

Joskus rauhallisessa ja hiljaisessa tulevaisuudessa tääkin saattaa naurattaa, mutta nyt menee kyllä taas  niin tunteisiin.
Meillä asuu samassa huoneessa kaksi voimakasta uhmaajaa.
Toinen täyttää kohta neljä, ja toisella tulee mittariin kaks ja puol.
Niiden pitäisi nukkua siinä samassa huoneessa, yhdessä. Hiljaa. Nukkua. Yöllä. Nukkua. Olen ajatellut sen olevan ihan normaalia. Siis lasten nyt nukkua yöllä?
Eilen illalla meni taas niin tunteisiin että terve. Siihen saattaa tosin pienesti vaikuttaa 
se, että äiti on syysflunssassa sekä kuumeessa.

@Annukka Viitanen Photography


Koita siinä lukea iltasatua kun toinen nauraa ja toinen ujeltelee jotain omaa kieltänsä veljeään naurattaen.

Pissahätä. Vesijano. Pahaa vettä. Kylmää vettä. Lämmintä vettä. Saisko mehua?  Kylmä. Kuuma. Pimeää. Valoisaa. Väärä unikaveri. Liian vähän unikavereita. Ei halua unikaveria. Peitto väärinpäin. Peitto rytyssä. Peitto pois. Peitto päälle. -Kaikki samat tyynyn kanssa.
"Vili sitä, Luka tätä, Vili. Luka Vili, Luka EN SE MINÄ OLLUT!" 
 Luulet että jes nyt! Ja samalla sekunnilla kuulet kun Toot toot -auto huutaa, ja jäätävä hihitys perään.

Sun omissa aivoissa humisee ja veri kiehuu suonissa. Ihan ilman sitä kuumettakin. Mitä sä teet? Hymyilet väkisin. Lasket kymmeneen ja vaadit hyvänyönsuukkoja ja -haleja. Ehkä vähän uhkailet kutsuvasi möröt kehiin ellei ne suut pysy supussa. Toimiko? No ei.

Ainut ajatus illalla kun sä vaan haluisit istua hetken sohvalla ja katsoa ihan vaikka ostosteeveetä on: Miksei nuo ole ikinä, IKINÄ samaan aikaan väsyneitä? Ei kun hei. Onhan ne. Aamulla kun pitäis lähteä päiväkotiin. "Äiti minulle maistuu vielä uni." Mielessäs mietit et älä saatana niin mullekin, mutta kun se on niin suloinen ja pieni siinä sylissä. Aamu menee haliessa ja suukotellessa, ja myöhästytte taas päiväkodista. Oravanpyörä on valmis. 

@Annukka Viitanen photographP


Odottaen sitä iltaa, kun lapseni ilmoittavat olevansa väsyneitä  ja menevät hammaspesun jälkeen omatoimisesti omiin sänkyihinsä nukkumaan.Vai tapahtuuko niin vaan elokuvissa?



Ida

10. lokakuuta 2017

Viikon tähtihetket meidän perheessä.



Elämä on meillä melko hektistä. On vuorotöitä, päiväkotia, koiraa ja kommervenkkejä.

Kuva: Annukka Viitanen Photography


Me ollaan yritetty opetella vähän arkea helpottavia käytöstapoja meidän perheeseen, ja yksi niistä on omien astioiden vieminen astianpesukoneeseen. Ei mikään iso juttu, mutta mun mielestä tän ikäisille jo ihan normipuuhaa. Tässä sitten yks päivä sanoin pojille, että muistakaa viedä omat lautaset astianpesukoneeseen. Pienempi vei hienosti, mutta mitä sanoi isompi?

"Vie sinä vaan, sinä olet tarjoilija."

Jäin ihan suu auki. Että mitä? Joo kaverilla oli ihan pointti, ja se tuli sieltä niin lungisti ettei mitään rajaa. Tyyliin kiitti ruuasta, mutta hei vie sä vaan kert oot tarjoilija. Me katsottiin suut auki Jussin kanssa toisiamme kun kaveri lampsi tiehensä. Että tähänkö on tultu. Eka kerta meni, mutta ens kerralla tilanteen tullessa kerron kuitenkin että duuni ja koti on semisti eri asia.

Kuva: Annukka Viitanen Photography

Pojat oli mummilla hoidossa yks päivä. Meillä on rajallinen tuntimäärä hoitosopparissa, joten pojat ovat silloin tällöin myös isovanhemmilla hoidossa. Avasin ruokatauolla facebookin ja näin tämän kuvan.



Isoveli oli potalla ja pyytänyt pikkuveljen seurakseen. (Siis miksei, tylsäähän siellä nyt yksin on istua.) No, tylsäähän siellä on myös odotella, joten pienempi siinä sitten asetteli mummin wc-paperirullat vessanpynttyyn. Onneksi ei yrittänyt vetää. Sitä mä kysyin ekana. 

Sitten tuli äidin vapaapäivä ja aika mennä katsastamaan auto. Ajatuksena ihan kiva ottaa lapset mukaan, muttei se sitten sitä ollutkaan. Jännä juttu. Pienempi kakki housuunsa samantien odotustilassa. Huomasin sen, kun kaikki sedät siirtyivät istumaan oven lähettyville. Itsehän vain haistelin väsyneenä kahvia pahvikupissa. Ja sillä aikaa kun me pienemmän kanssa korjattiin vessassa tilannetta, tyhjensi isompi keksiastian näppärästi omaan suuhunsa, ja loput joita ei ilmeisesti jaksanut, laittoi hän minun takin taskuihini. Eri reilu kaveri.

PS. Ei tullut edes leimaa.

Kuva: Annukka Viitanen Photography


Mites teidän viikko? Parhaat palat?

Ida

6. lokakuuta 2017

Ei leluja meidän olohuoneeseen.

Meidän kotona saa olla ääntä. Täällä saa (ja pitää) olla kivaa, täällä saa olla erimieltä asioista, täällä saa nauraa, leikkiä, huutaa, tapella ja sopia. Kunhan joka ilta muistetaan sanoa kuinka paljon me toisistamme tykätään ja toivotetaan kauniit unet. 




Mutta meidän kotona on muutamia asioita, joita täällä ei saa tehdä. Yksi niistä tuntuu jakavan paljon mielipiteitä, ja tahtoisinkin kuulla teidän mielipiteitä ja kokemuksia asiasta.

Meidän lasten lelut eivät ole tervetulleita meidän alakertaan. Ne ovat ja niillä leikitään poikien omassa huoneessa. Luetaan toki pois askartelut, lautapelit ja lastenohjelmat. Mutta meidän olkkarissa et varmasti törmää yhteenkään pikkuautoon tai satuta jalkaasi legopalikkaan. 



Pojilla on yläkerrassa oma huone. Se on mun mielestä ihan hyvänkokoinen, joten sinne mahtuu kyllä hienosti junaradat ja legokaupungit vieri viereen hyvässä sovussa. 

No mutta miksi? Mun yks erityinen luonteenpiirre on siivous. Mä en pysty rentoutua, jos näen epäjärjestystä tai tavaroita väärillä paikoilla. Mun lempituoksu on klorite, ja imurin kanssa bailaan ehdottomasti eniten koko maailmassa. Kuitenkin mä koen asiasta lapsille jäkättämisen turhaksi, joten meille oli vain huomattavasti helpompaa sopia, että lelut pysyvät omassa huoneessa. Huone siivotaan sitten porukalla, ja leikkien jälkeen tottakai molemmat laittavat käyttämänsä tavarat paikoilleen. Tämä antaa mun mielestä pojille sen leikkirauhan paremmin ilman, että niiden höpöhöpö-äiti olisi koko ajan laittamassa niitä tavaroita koreihinsa. Sillä se leikkihän voi todellakin olla kesken vaikka se lapsi ei koskisi niihin palikoihin  tuntiin.  Kyllä te tiedätte.
Poikkeuksia voidaan toki tehdä, yhteistyössä. (Ja hyvin harvoin.) Me sovittiin asiasta kun nuorempi oli noin yksivuotias, noin vuosi sitten. Voin todellakin ilokseni todeta sen päätöksen olleen ihan mahdottoman hyvä.
Kun me ollaan kotona, jompikumpi meistä vanhemmista yleensä leikkii niiden kanssa yläkerrassa, tai vähintään touhuaa siellä jotain omiaan ihan vaan niiden silmäparien takia.  Pojat ovat myös jo sen ikäisiä, että voin hyvin päästää heidät hetkeksi kahdestaan leikkimään, sillä kuulen kyllä kaiken. Meillä on myös portaissa portit, jotka vähän rauhoittavat sitä rappuliikennettä.




Siivous on mulle semisti sydämen asia, ja mä yritän niin mahdottomasti muistaa, että kaikille se ei vaan ole sitä. Ei ainakaan kaksi- ja (kohta) neljävuotiaille, eikä  melkein kolmekymppiselle saman katon alla asuvalle miespuoliselle henkilölle. Näin ollen, meillä on kompromissi. Voin sulkea lastenhuoneen oven, jos pojat eivät illalla lelujaan siivoa. Olohuonetta en vaan saa pois mielestäni. 
Useasti puhutaan, että kodin pitäisi näyttää siltä, että siellä asuu lapsia. Trust me, täällä kyllä näyttää siltä, mutta mä en vaan halua, että meidän koko koti on sitä junarataa. 
Oma äitini joskus sanoi mielestäni äärettömän hienosti. Hän sanoi, että jos hän jotain meidän lapsuudessa tekisi toisin, siivoaisi hän vähemmän, ja leikkisi enemmän. Sillä  sitten kun ne lapset muuttavat pois, silloin sulla sitä aikaa on siivota. Tä on tästä lauseesta meidän perheen kompromissi.




Minua kiinnostaisi kovasti kuulla miten teillä on hoidettu lelut,  leikit ja niiden siivous ja sijainnit?

Ida