18. marraskuuta 2018

Paras ja helpoin marinoitu punasipuli ikinä!

Viime kesänä ystäväni polttareissa jäin ihmettelemään monen naisen syvää rakkautta salaattibaarien marinoituun punasipuliin. Siitä puhuttiin kuin kadotetusta rakkaasta pettynein silmin jos oman lähikaupan salaattibuffassa sitä ei syystä tai toisesta ollut. 

Tästä inspiroituneena lähti parhaan marinoidun punasipulin kuumeinen metsästys, ja hei se on ihan super helppoa tehdä itse!
Tästä lähin sitä löytyy meidän pöydästä.. usein. Tortillat ja tacot sai uuden twistin ja samoin salaatit. Leivän päällekin se sopii ihan hullun hyvin. 

Miten sitä tehdään ja miten tulee paras? Tarvitsen terävän veitsen, pari punasipulia ja muutaman perusainesosan.








2-3 punasipulia koosta riippuen
1dl omenaviinietikkaa (itse käytän tätä)
puolikkaan sitruunan puristettu mehu
1dl sokeria
ripaus suolaa
loraus öljyä itse käytän avokadoa, mutta rypsi/rapsi käy myös. Miksei oliiviöljykin ellei pidä sen makua liian voimakkaana.

Leikkaa sipulit puoliksi ja puolikkaat lohkot mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi ja laita suikaleet kulhoon odottaaan lientä.

Laita kaikki muut ainekset paitsi öljy kattilaan ja kiehauta. Kun seos kiehuu kaada se sipulien päälle ja sekoita ja lisää viimeiseksi öljy, sekoita kunnolla ja sulje kulho kannella tai kelmulla. Anna olla jääkaapissa vähintään tunti, mutta vuorokausi muhimassa tekee ihmeitä.

Nauti ja ole ylpeä, sillä teit just parasta marinoitua sipulia ikinä. Ja se on lupaus!





Ida

16 kommenttia:

  1. Oon tehnyt paristi marinoitua punasipulia, mutta ohje on ollut hieman erilainen (punaviinietikkaa, ei sitruunaa) ja siinä etikka maistuu hieman liikaa mun makuun. Täytyy testata tätä sun ohjetta :) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää ei kyllä ole turhan etikkainen, ainakaan mun makuun. :)

      Poista
  2. Me ollaan tehty marinoita punasipuloita useampaankin kertaan, itse käytämme tosin punaviinietikkaa eikä mukaan tule sitruunamehua - voisi tätä ohjetta kokeilla vaikka seuraavalla kerralla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa jos kokeilet! :) On meinaan niin herkkua!

      Poista
  3. Tätähän voisi kokeilla! Kiitos vinkistä! Kuulostaa sopivan helpolta ja yksinkertaiselta. Laivan buffassa näitä taisin viimeksi syödä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tätä ei todella vaikeaksi voi sanoa. Helppoa ja hyvää. :)

      Poista
  4. Tuntuu helpolta! Minäkin pidän tästä, mutten ole koskaan tehnyt itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on! Nyt sitten testaamaan miten herkkua se onkaan -kun itse tekee. :)

      Poista
  5. Tämä on jäänyt ihan vakioksi punasipulin marinointiin! IHANA 🙏🏻 Kiitos tästä reseptistä!❤️

    VastaaPoista
  6. Ihan paras ohje takuulla.Olen kokeillut monia ja tämä vie voiton kaikista muista.Kiitos reseptistä.

    VastaaPoista
  7. moikka, tein eilen ensimmäistä kertaa itse marinoituja punasipuleita jtällä ohjeella. oli yön yli jääkaapissa marinoitumassa ja tänään pääsin maistelemaan, aivan mielettömän hyvää! ja tosi helppo ja nopea tehdä, kiitos reseptistä!

    VastaaPoista
  8. Tällä ohjeella tehnyt nyt useana vuonna joulupöytään, on kyllä hyvää!

    VastaaPoista
  9. Kiitos reseptistä, joka on todella helppo. Tein tämän ohjeen mukaan sipulit kalatacojen lisukkeeksi ja tänään mies pyysi tekemään lisää, kun oli niin hyvää. Pidin toki itsekin.

    VastaaPoista
  10. Kuinka pitkään säilyy?

    VastaaPoista
  11. Mahottoman hyvää!!

    VastaaPoista
  12. Luottoresepti, tosi hyvää tulee tällä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ❤