3. toukokuuta 2018

Pikkuisen parempi voimapuuro koko perheelle (6kk+)

Syödäänkö teidänkin perheessä aamuisin  puuroa? Aina ei oikein edes maistu mutta kun se vaan on niin edullista, ravitsevaa ja suht nopeaa valmistettavaa. Meillä syödään, mutta ihan rehellisesti alkaahan se jo välillä vähän tökkimään se ainainen puuro. Vaihdellaan viljoja, yhdistellään ja laitetaan marjoja, joskus ihan hilloa ja välillä jopa voisilmä. Mut ei. Aina ei vaan nappaa.

Lomamatkalla, mun ammatikseen urheileva sisko valmisti meille joka aamu kuuluisaa voimapuuroaan, ja voi mahdoton miten hyvää ja täyttävää se ihan oikeasti olikaan. Makeaa, täyteläistä ja ihan totta se piti nälän poissa pitkään. 
Kun me palattiin kotiin pyysi esikoinen ensimmäisenä aamiaiseksi sitä Empun voimapuuroa. Miten hellyyttävää ajattelin,  mutta osaankohan minä? Mistäs mä taion tuoreet taatelit? Sitten lähti tiukka tuotetestaus ja tuloksena on lähes täydellinen voimapuuro koko perheelle.


Mitä sinä tarvitset?

Neljälle syöjälle:
4dl vettä
2dl kasvimaitoa (kaura, soija, kookos, manteli, riisi*)
3dl kaurahiutaleita
1dl (aurinko)kuivattuja taateleita -tai pahimmassa tapauksessa rusinoita, tai miksei mitä tahansa kuivattua (makeaa) hedelmää josta pidät. Aprikoosi, mango..
2 banaania
vaniljaa (urheilija laittoi vanilja-herneproteiinijauhetta, mutta meidän keittiöstä ei jostain kumman syystä sitä löydy, mutta jos sulta löytyy niin  lisää ihmeessä!)
suolaa

*riisistä valmistettua juomaa ei suositella alle 1 vuotiaille koska siinä on korkea raskasmetallipitoisuus.

Tarjoiluun oman maun mukaan marjoja. Mulla on kuvissa mustikoita ja mansikoita pakkasesta sekä rautayrttiä kotipellon puutarhalta.

Mitä sinä teet?

Leikkaa taatelit ja banaanit pieniksi kuutioksi. Kiehauta vesi ja lisää joukkoon maito. Lisää joukkoon taatelit, banaanit, kaurahiutaleet sekä mausteet. Anna kiehua miedolla lämmöllä muutaman minuutin kunnes puuro on kypsää ja tasaista. vatkaa kunnolla sekaisin ja tarjoile tuoreiden tai kotimaisten pakastemarjojen kera.




Pienimmille sihtikurkuille kokatessa näytät puurolle vähän sauvasekoitinta ja jätät suolan pois niin menee koko porukalle puolesta vuodesta eteenpäin.

Tämä puuro on herkullista, maidotonta, gluteenitonta eikä sisällä lainkaan lisättyä sokeria. Se on ihan  täysin vegaanista. Se on myös melkoisen edullista suurellekin perheelle. Kuullostaa aika paljon paremmalta mitä mun kuopuksen himoitsema valkosuklaapuuro kaupan hyllyltä.








Mä melkein uskallan luvata että sä tykkäät tuosta ellet nyrpistä nenääsi makealle, sillä tuota syö myös mun mies, joka ei todellakaan ole puuromiehiä. Puuron maku on melko makea, sillä taatelit ovat sulaessaan kuin karamellia, ja banaani sulaa sokeria suussa kypsennettynä.

Ida





7 kommenttia:

  1. Meillä syödään puuroa joka aamu. Isityypin aamut ovat startanneet jo vuosia kaurapuurolla ja tyttö on oppinut samaan rutiiniin.

    Tämä resepti menee ehdottomasti kokeiluun, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Kuullostaapa herkulliselta, voisi tämän innoittamana taas pitkästä aikaa tehdä kaurapuuroa - hieman tuunattuna :)

    VastaaPoista
  3. Ihastelin jo instastoorin puolella tätä teidän voimapuuroa! Ihan super herkullisen näköistä ja inspiroi itseäkin kokeilemaan eri variaatioita :)

    VastaaPoista
  4. Onpas herkullisen näköiset puurot! Taidanpa tietää, mitä kokeilen huomenna aamusta itselleni aamupalaksi. Kaikki aineksetkin taitaa löytyä kotoa, joten ei ongelmaa senkään suhteen :) Meillä lapsi on ainoa joka syö päivittäin puuroa; itse syön vain toisinaan.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ❤