9. toukokuuta 2016

Täydellinen GLUTEENITON kakkupohja!

Viime viikonloppuna juhlittiin super kauniissa säässä äitienpäivää, mutta myös yhden pienen prinsessan syntymäpäivää, jonka ansiosta hänenkin äitinsä ruusuja kyseisenä päivänä sai.



Tämä kakku meni upean naisen tyttärelle, jonka blogia seurasin pitkään. Harmikseni hän lopetti bloginsa alkuvuonna, syystä että suosittu julkinen blogi kerää aina niitä ikäviäkin puolia,  ja hän keskittyy nyt täysillä työhönsä, taaperoon ja kasvavaan vauvamassuun. <3 Onnea siitä K.

Mutta the cake!
Multa pyydettiin prinsessamaista kakkua "Teekutsut" -teemalla. Itse rakastan just nyt pioneja,  joten ne pääsivätkin ehdottomasti pääosaan tässä kakussa.

Kakku on gluteeniton ja laktoositon, ja lupasinkin jakaa tuon gluteenittoman pohjan ohjeen, sillä siitä tuli täydellinen. Jopa parempi mitä joskus tavallisesta pohjasta tulee. Todellakin olin extraylpeä näistä pohjista. :)

Vuoan halkaisija: n. 26 cm
3 ¾ dl gluteenitonta jauhoseosta Viljatuotteelta
2 tl leivinjauhetta
5 huoneenlämpöistä kananmunaa
2 ½ dl sokeria
1 ¼ dl kiehuvaa vettä


Vatkaa munat ja sokeri kunnolla kovaksi vaahdoksi tehosekoittimessa. Lisää tippa kerrallaan kiehuvaa vettä ja lopuksi varovasti käännellen siivilöity jauhoseos, jonka sekaan on sekoitettu leivinjauhe valmiiksi.

Paista 175 asteessa noin 40 minuuttia. Pohja nousee reilusti, joten täytä vain puoleen väliin.





Mitäs itse pidät? Aika söpönen, eikö?

Ida

16 kommenttia:

  1. Pitää ottaa resepti talteen! Häät on tulossa kesällä ja mm. pikkuveljelläni on keliakia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Meilläkin on hääjuhlat kesällä <3 mutta yllärinä itseni täysin, ja tilasin kakun ystävältäni. Mutta nyt kun tuli puheeksi, rupee meillekin pari keliaakikkoa juhliin. Ehkä teen heille jotkut spessut leivokset. Hmmmnh.

      Poista
  2. Tämä on ihana! Ja todellakin teemaan sopiva :)

    VastaaPoista
  3. Jee! Tässä tulossa ties minkälaisia kevään juhlia ja kahvikekkereitä ja muutamalla gluteeniton ruokavalio. Nyt ei tarvitse pähkäillä ja etsiä hyvää kakkuohjetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes! Tämä todellakin toimii, eikä lössähdä niinkuin moni muu mitä olen ennen kokeillut. :)

      Poista
  4. Mä en ehkä kestä miten taitava oot!! Ja kiitos pohjavinkistä, täytyy kokeilla!! :)

    VastaaPoista
  5. Mä en ehkä kestä miten taitava oot!! Ja kiitos pohjavinkistä, täytyy kokeilla!! :)

    VastaaPoista
  6. Kaunis on! Kakuista sen enempää ymmärtämättä pakko kysyä miksi kiehuva vesi? Ja ootko kenties tehny muitakin diettiherkkuja - munaton, maidoton, viljaton etc? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Kiehuvaa vettä sen vuoksi, että kakusta tulee vielä ilmavampi ja kuohkeampi. Kanamunasokerivaahto "kypsyy" siinä hieman, ja massa tuplaantuu kun veden lisää. :)

      Oon tehnyt joitain, mm. Maidottoman käyttäen säilykepersikkaa "maitona" ;)

      Poista
    2. Oo eli toi kiehuva vesi kannattaisi lisätä ihan kaikkiin kakkuihin? :D pitääkin tutkia näköjään lisää jos täältä löytyis jotain meidänkin allergiselle sopivia vinkkejä :)

      Poista
    3. En mä.tiedä kannattaako kaikkiin, mut ainakin mä lisään kakkupohjaan kun niistä tulee niin kevyitä ja "höttösiä" sillätavalla. Ei tarvitse paljon kostuttaa kun pelkkä täyte riittää siihenkin. :)

      Poista
  7. Moi ! Voiskos tuohon kakkupohjaan laittaa ton viljatuotteen vaaleen jauhoseoksen sijasta viljatuotteen pullajauhoseosta vaikka ? Kun tyttärellä tattari allergia ja tahtosin oppii tekemään myös kakut jossain vaihees ihan itte gluteiinittomana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin että se sopii ihan yhtä hyvin. Kokeilemalla sen sitten huomaa.
      Kerro ihmeessä millainen tuli, jos kokeilet. :)

      Poista
  8. Ilman muuta kerron :) oon joitakin jauhoseoksia myös tehnyt itse, muistaakseni sellaseen marjapiirakkaan tein oman sekotuksen muutoin samoilla jauhoilla kun tuos sinun käyttämässäsi ohjees olevas jauhossa oli , laitoin vaan tattari jauhon tilalle kaurajauhoja ja kaikkia jauhoja lähes yht paljon, perunajauhon määrä oli vähäisin . Vois onnistuu myös silleen tekemäl itte se seos, pitää kokeilla, pullajauhois ois valmiina seos ja psylliumikin siel :) ja siitäkin oon sitä marjapiirakkaa tehnyt, mihin murustetaan päälle sellanen muruseos, onnistu tosi hyvin se :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ❤