30. toukokuuta 2016

Helpot synttärit? Todellakin.

Meidän pieni päivänsäde, Vili Eemeli täytti 1 vuotta! 
Sen kunniaksi meillä oli talo täynnä ihania ihmisiä viime viikonloppuna.



Mut tuntevat tietävät, että mä RAKASTAN järjestää juhlia! "Ei saa auttaa, minä itte." Myönnän todellakin olevani samaa sorttia kuin rakas uhmaikäiseni, kun kyse on juhlista. 

Tällä kertaa mentiin kyllä sieltä missä aita on matalin, ei missään nimessä huono, vain matala. 
Koska kaikki tietävät, että lapsen, saatika useamman kanssa julien järkkääminen minäitse-periaatteella on aika haastavaa.




Onneksi isi vei pojat pois kotoa sunnuntaina koko  päiväksi, niin mulla oli koko kaunis päivä aikaa siivota sisällä,  ja tehdä tarjoilut.
 Mä haluan ihan ehdottomasti esitellä teille, miten saada stressivapaasti upeat tarjottavat (poikien)juhliin. 



Paprikajuna. Mikä idis! Pese paprikat, ja koverra ne yhdestä sivusta auki, ja poista siemenet. Täytä vaunut kasvistikuilla, tai miksei hedelmillä. Veturin saat leikkaamalla kurkusta muutaman palan. Itse laitoin paprikat puiselle junaradalle, mutten usko sen olevan pakollinen, menee se ihan varmasti läpi ilmankin.




Lisäksi meillä oli nakkeja, lihapullia chili- ja valkosipulidippi.



Sitten vaan tiskaamaan poikien autoja! Ihan huippua että niillä on noin paljon just hyviä tarjoiluastioita leluina. 

Isossa kuorma-autossa on poppareita, joihin on sekoitettu valkosuklaata ja sinisiä nonparelleja. 


Pienessä punaisessa kuorma-autossa oli erilaisia toffeenannoja.
Traktoreilla oli kit-kat-karkkeja, ja toisella vaahtokarkkeja.



Makeana meillä oli sitruunanmakuisia minikuppikakkuja hopeatoffeekuorrutuksella.


 Mini-sitruuna cup cakes!
20 pientä kuppikakkua
Taikina:
4 kananmunaa
2 dl sokeria
150 g  sulatettua voita
 2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
yhden sitruunankuori ja -mehu
0.5dl kuohukermaa

Sekoita munat ja sokeri. (ei tarvitse vatkata) Lisää sulatettu voi ja yhteensekoitetut kuivat aineet. Lisää lopuksi sitruunankuori, -mehu ja kerma. Pursota  taikina muffinivuokiin. Paista 200-asteessa keskitasolla n. 15 min. Jäähdytä ja kuorruta.


Kuorrutteeksi pussillinen hopeatoffeeta. 
Nannat kannattaa sulattaa edellisenäpäivänä, jotta se vatkautuu kunnolla.
1pss hopeatoffeeta
2dl kuohukermaa
Anna kiehahtaa, jonka jälkeen laske lämpöä ja anna karkkien sulaa kokonaan. Laita seos astiaan, ja jääkaappiin jäähtymään. Seuraavana päivänä seos vatkautuu helposti vaahdoksi. Se on aika löysää, ja vahvaa. Itse sekoitin joukkoon vatkattua kermaa, ja siltikin toffee maistui todella hyvin.




Pienimmille meillä oli pakkasessa vesimelonia, se meni aika kivasti läpi jätskinä.




Mutta sitten itse kakkuun! Tämä tulee nyt kyllä kaikille yllätyksenä... Sillä meitsi käytti kuulkaas valmispohjia! Ja ihan sikahyviä olikin!




Halusin ehdottomasti tehdä naked cake -version Vilille, sillä itse en niin välitä sokerimassasta.
Koska on kevät, välissä piti olla raparperia.

1kg raparperia
voita
sokeria maun mukaan
vaniljaa
Leikkaa raparperit pieniksi, kuullota voissa ja lisää sokeria. Anna kiehua hiljalleen noin vartti, ja sinulla on täydellinen hilloke kakun väliin. Anna jaahtyä kunnolla.

Vaahto
4dl kuohukermaa 
2prk mascarponetuorejuustoa
vaniljaa
Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi, ja lisää joukkoon tuorejuusto ja vanilja.

Reilu litra mansikoita.

Ensimmäiseksi tummakakkupohja, sen päälle 1/3 osa raparperihilloketta ja kerma-tuorejuustovaahtoa reilusti.
Seuraavaksi marenkipohja, ja sen päälle leikattuja mansikoita ja vaahtoa.
Sitten suklaapohja, raparperia ja vaahtoa.
Marenki, mansikat ja vaahto.
Vimeiseksi suklaapohja, ja sen päälle loput raparperista ja mansikat päälle.

Oma kakkuni oli aivan vino, sillä marenkipohja oli mennyt kauppakassissa aivan sirpaleiksi. Joten olehan varovainen sen kanssa!
Ne ovat kyllä todella hyviä, suosittelen ehdottomasti, jos pohjien onnistuminen tuottaa sulle päänvaivaa. 




Yksinkertaisen kauniin koristeen teet muutamassa minuutissa.
Tarvitset vain kaksi pilliä, pahvia, leimasinaakkoset (tai hyvän käsialan ja kynän), sakset, nitojan ja nauhaa.





Lahjaksi pieni sankari sai leluja, vaatteita ja täytettävän uima-altaan. Iso kiitos kaikille vieraille, te teitte Vilin päivästä ikimuistoisen.



Ida

17 kommenttia:

  1. Niin käytitkö kaikki kakkupohjat valmiina?? Mä oon miettinyt nyt miten pääsis helpoimmalla vkonlopun synttärihumusta, kun teen kaiken yksin ja kaks prinsessaa "haluu auttaa" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KYLLÄ! paketti tavallista ja paketti marenkipohjia. :)

      Poista
    2. Mistä kaupasta noita kakkupohjia saa?? Ja kostutitko kakkupohjaa? Meil ei raparperi iske niin olisko vinkkiä mikä olis hyvä mansikoitten kaveriks? Vai onko liian "tylsä" pelkillä mansikoilla? Taidan lainata ideaasi vkonlopuksi ;)

      Poista
    3. Ainakin prismasta saa. :)
      Hmmmnh, laittaisin varmaan lemon curdia, se sopii todella hyvin!! :)

      Poista
  2. Tuo paprikajuna on aivan mahtava idea! Paljon olen katsellut kuvia pienten lasten kutsuilta, joissa on usein jotain hedelmä/vihannesteoksia. Tuo oli kyllä ihan uusi juttu =)

    Itsekin haluan välillä päästä helpolla kakkujen teossa ja olen ostanut valmiita kakkupohjia aina silloin tällöin. Ne ovat kyllä yllättävän hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta on kiva tarjota (välillä edes) jotain terveellistä, kyllä ne mukulat syö sitä mitä tarjolla on, ainakin yleensä. :D

      Mä teen yleensä aiiina itse pohjat, mutta nyt yllärinä ihan itsenikin ja ostin prismasta. :)

      Poista
  3. Katselin näitä juhlakuvia jo facebookissa, aivan ihania!!
    Toi junapaprika juttu täytyy muistaa, huikea idea :)

    VastaaPoista
  4. Vitsi miten kivoja ideoita!! Ihan mahtista. Upeat juhlat. Kyllä olet näppärä käsistäsi!!!

    VastaaPoista
  5. Mä oon kans instasta kuolannut jo vuoden näitä tällaisia junaideoita, ja aion toteuttaa varmaan kans paprikajunan elokuussa!

    VastaaPoista
  6. Toi paprikajuna on nerokas! Ja samaistun niin MINÄ ITTE -touhuun. ;D

    VastaaPoista
  7. Ai että ihanan näköistä :) ja huippuja ideoita

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ❤