27. marraskuuta 2018

Viimeistä päivää ikinä.

Aika harvoin voit sanoa olevasi jotain viimeistä päivää ikinä ja olla asiasta täysin varma.
Tänä aamuna ennen auringonnousua rakkaan esikoiseni nenä kurkkasi peiton alta ja hän kuiskasi minulle: "Äiti, tänään minä olen viimeistä kertaa ikinä neljävuotias."

Niin pieni ja viisas. Meidän perheen haaveilija on ihan kohta viisivuotias.







Viisi vuotta sitten en tiennyt äitiydestä yhtään mitään, mutta luulin todellakin tietäväni kaiken. Meidän yhteinen alku tuon tyypin kanssa ei mennyt ihan  niin kuin olin itse ajatellut, mutta lopulta kaikki meni kuitenkin ihan hienosti. Hän syntyi raskausviikolla 41+2. Se päivä oli torstai ja silloin maassa oli jo lunta. Hänen synnytys kesti aika kauan. 53 tuntia. Lopulta se tohina päätyi sydänäänten vuoksi hätäsektioon. Itse en muista viimeisestä vuorokaudesta kovin paljon, sillä en ollut juuri nukkunut kolmeen vuorokauteen. 

Muistan mönkineeni kontallani sairaalan sängyllä kun yhtäkkiä jokin jossain piippasi ja huone täyttyi henkilökunnalla. Olin aika suuri, mutta melko näppärästi ne mut siitä koukkasi toiseen sänkyyn kivalla kierrolla ja vaihtoivat ilokaasun lennossa nukutusaineeksi. Siinä samalla  muistan henkilökunnan sanoneen omat nimensä vuorotellen. Yhtäkään niistä nimistä en kyllä muista, mutta niitä oli useampi. 

Samaan aikaan tuleva isä seisoi ikkunan vieressä kassit (minun) kourassa paikoillaan, ihan hiljaa. Voin kuvitella siinä käyneen mielessä sitä sun toista, kunnes hetken kuluttua joku kätilöistä oli ohjannut hänet kahvihuoneeseen ja sieltä eteenpäin.

Seuraava muistikuvani on heräämöstä. Muistan kun avasin silmäni enkä nähnyt siellä vauvaa. En kuullut itkua enkä tiennyt yhtään mitä oli tapahtunut ja missä olin. Oikealla puolellani istuva kätilö ei heti huomannut että heräsin. Hänestä en muista muuta kuin sen, että hän oli mies. Heti kun hän huomasi minun heränneen hän onnitteli vauvasta ja kertoi mitä oli tapahtunut. Vauva oli ottamassa  vähän lisähappea kaapissa, mutta hänet kyllä tuodaan mun luo ihan pian. 
Jussi istui tuolilla  mun  vasemmalla puolella valkeana kuin lakana ja hän sanoi "moi."
Kaikki oli ihan hyvin. 

Muistan tuon marraskuisen päivän ja ne ensimmäiset hetket yhdessä sen tuhisevan tummatukkaisen tyypin kanssa kuin eilisen. Ne oli ihan oikeasti kuin taikaa. Ihan käsittämättömän ihmeellistä, kummallista ja ihanaa aikaa. 

Tuosta päivästä joka muutti mun elämän täysin on mulla muistona ihana viisivuotias, ja rujo pystyarpi vatsassa.

Meidän viisivuotias on ennen kaikkea herkkä. Viimeksi kun isi vei pojat jääkiekkopeliin, kyynelehti hän parkkipaikalla ja kertoi olevansa niin onnellinen, kun hän pääsee katsomaan lätkää. 
Hän on todella viisas. Hän osaa aakkoset ja numerot suomeksi ja englanniksi -kiitos youtuben. Ja huijaa ihmisiä sujuvasti, sillä hän muistaa sanat vaikkei ihan vielä osaakaan lukea. Hän tunnistaa auto- ja liikennemerkit ja rakastaa polkupyöräilyä. 
Hänellä on paljon ystäviä, mutta pikkuveli vie aina voiton. Hän pelkää pimeää, pitää mustasta ja inhoaa kookosta. Mieluiten hän leikkisi työmiestä, ajaisi polkupyörällä tai pelaisi "isin tietokonetta". Hän rakastaa suunnattomasti  "Masha-karhuaan",  spagettia ja aurajuustoa. Hän sanoo päivittäin, joskus ihan yllättäen "minä rakastan sinua" ja hän istuu mielellään sylissä ja on kova halimaan. Hän ei tykkää olla huomion keskipisteenä ja jännittää jo nyt  tulevien juhlien  onnittelulaulua. Jos yhtään lastani tunnen, hän istuu joko sylissä tai katsoo lattiaan, ehkä vähän herkistyen.

Sellainen on meidän pieni ja pippurinen viisivuotias. Hän ei oikeastaan haluaisi ollenkaan täyttää viisi, koska on niin ihanaa olla neljä. Hän kysyi, että mitä jos viisivuotiaana ei olekaan yhtä kivaa mitä neljävuotiaana. Hän mietti, jos voisi jäädä ikuisesti neljävuotiaaksi, koska mennyt vuosi on ollut hänen mielestäään niin mahdottoman hyvä. Jos jostain, niin tuosta minulle tuli vanhempana ihan uskomattoman hyvä ja lämmin olo.







Ida

8 kommenttia:

  1. Onnea pieni iso poika❤️ Liikutuin��✨

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti viimeinen päivä ikinä neljä vuotiaana on huippu päivä!

    VastaaPoista
  3. Oikeesti muutama kyynel tuli! Aivan ihana isopieni ❤️ Paljon onnea!

    VastaaPoista
  4. Ihana, onnea viisivuotiaalle ❤️❤️❤️

    VastaaPoista
  5. Niinhän se on, lapsi tai aikuinen, koskaan emme enää ole niin nuoria kuin tänään :-)

    VastaaPoista
  6. Ihana kirjoitus, tästä tulee tärkeä muisto hänelle kunhan kasvaa. Onnea viisivuotiaalle! :) <3

    VastaaPoista
  7. Onnea hirmuisesti pikkuiselle, niin ihana kuulla toisen tarina! Ja huh, olipa rankka synnytys!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ❤