19. kesäkuuta 2018

Kun omat lapset ärsyttää

Aina välillä kaikille tulee (ne jotka sanoo ettei, valehtelee eikä saavuta sillä edes sädekehää) sellainen fiilis että se oma maailman rakkain tyyppi, jälkikasvu, perillinen, rakkauden hedelmä, kauan  ja hartaudella odotettu,  rakas lapsi on ihan uskomattoman ärsyttävä tyyppi.

Meillä ainakin on. Joskus aika useastikin. Nuo tyypit on samalla mun koko maailma, mutta ne on samalla ne sen saman maailman ainoat tyypit jotka tuntee mut ja minun luonteeni ihan läpikotaisin. Ne tietää ihan tarkalleen mistä narusta vetää kun oikeasti kiukuttaa ja toisinpäin. Ne on pirun taitavia ja ovelia tyyppejä nuo pienet ihmiset.




Kaikki ihmiset ärsyttää joskus, eikö totta? Mä rakastan mun aviomiestä ihan ylikaiken, mutta on meilläkin päiviä kun ei tekisi mieli edes puhua tai nähdä toisen naamaa. Toisen tavat ja tyylikin voi välillä vituttaa niin paljon ettei keksi edes sanottavaa, kun taas toisaalta se tyyppi on sun kallio ja tekisit mitä tahansa sen puolesta ihan koska vain. Aina ei vaan oo kaikki niin ihanaa.

Olisihan se ihan  upeeta jos noi keskeneräiset ihmistaimet käyttäytyisivät edes joskus niin kuin sä olet opettanut ja toivonut. Jos ne joskus söisi aamupalan ilman teatteriesitystä ja pesisi pyytämättä hampaat ilman vessanpyntyssä uivaa paperirullaa. Jos ne pukisi vaatteet päälle päiväkotiaamuna alle puolessa tunnissa ja laittaisi kengät jalkaan kaatamatta hiekkoja lattialle.
Jos meillä olisi joskus tuollainen aamu, soittaisin töihin että mun lapset on kipeitä.

Välillä vaan tekisi mieli heittää huuleen kolme norttia, laittaa musat aivan liian kovalle, juoda skumppaa suoraan pullosta välittämättä että se on lämmintä ja huutaa että voi (vit*tu) Namaste vaan maailma
Mut sit sä vaan lasket kymmeneen tai edes viiteen ja mietit et kyllä mä ehdin, nuo on vaan hetken täällä lainassa mua ärsyttämässä, ja kohta mä jo kaipaan niitä takaisin kotiin.

Juhannus tekee taas tuloaan ja ollaan suunniteltu mun miehen kanssa jotain pientä reissua. Olisi ihanaa mennä vaikka risteilylle tai kylpylään, sillä mökki jää tältä vuodelta juhannuksena meiltä väliin. Mutta tiedätkö sen fiiliksen kun sun ei tee mieli laittaa niitä pieniä rahoja kiinni edes reissuun, kun pelkäät että se koko reissu menee kuitenkin vain tapellen?
Kotona ei jaksaisi aina olla, mutta miksi mennä rapakon taa tappelemaan kun kotona sen voi tehdä ihan ilmaiseksi?

Itse olen sitä mieltä että todellakin mennään, rennoin fiiliksin ja hyvällä mielellä, noi tyypit vielä opettelee ja niin mekin vanhempina. Työkiireet ja huonot unet vanhemmilla lisäten lasten  kirkkaisiin ja koviin ääniin joita voisi verrata uusimpaan oopperaan, sekä uskomattoman  äkkipikaisiin luonteisiin ja kaikkien mahdollisten rajojen testaaminen ja pieni venyttäminen takaa ennenkaikkea vauhdikkaan loman, myös kanssamatkustajille.

Paras vinkki huutavien lasten kanssa painiville on yksinkertainen. Älä koskaan huuda takaisin että älä huuda. Mitä sä sillä opetat?

Ärsyttääkö sun oma luomus sinua joskus? Se on ihan ok. Niitä kaikkein rakkaimpia kohtaan ne tunteet on aina moninkertaiset.

Rentouttavaa lomaa kaikki kanssaromahtajat, mä niin tiedän miltä susta tuntuu. 
Tervetuloa seuraamaan meidän arkea myös instagramiin. Se ei ole herkimmille.

Ida

10 kommenttia:

  1. Meillä ei vielä ole ärsyyntymisen tunteita tullut, mutta eiköhän niitäkin sitten ajan kanssa ehdi.. :D

    VastaaPoista
  2. Kyllä usein mietin missä mättää kun lapsi ei käyttäydy kuten toivoisin.

    VastaaPoista
  3. Todellakin ärsyttävät, molemmat tavallaan. Tulevana talvena meillä on täällä 3- ja 6-vuotiaat, joten uhmaa tulee riittämään. Sitä on aina enempi vähempi.

    Vaikka he ärsyttävät, ovat he myös maailman rakkaimmat ja tärkeimmät. Mun pojat ♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma. Mä luotan siihen, että kaikki kasvattaa luonnetta, lasten ja aikuisten. ❤️👌🏽

      Poista
  4. Välillä tulee hetkiä, kun ärsyttää. Eniten ottaa päähän se, kun tilanne on kuin katsoisit peiliin. Useimmiten nuo ärsytykset kääntyu nauruksi, kun totean, että niin on isänsä tyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä just.
      Sit mietitään miehen kanssa että tuleeko äitiin vai isään.. kumpikaan myönnä ääneen. 😂

      Poista
  5. Oi, tiedän niin tuon tunteen. Mutta olen myös huomannut, että ne asiat, jotka saavat mut raivon partaalle, ovat asioita, joita teen itsekin. On kuin peiliin katsoisi – ikävään sellaiseen... Huoh...
    Hyvä neuvo! Mieluummin kannattaa ottaa itse aikalisä kuin huutaa ja hermostua.
    Tsemppiä ja ihanaa kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin. Mä nään pojissa niin paljon itseäni että ihan naurattaa.
      Itkettää ja naurattaa. (Ja hävettää) 😅

      Poista

Kiitos kommentistasi. ❤