4. helmikuuta 2018

Lasten sairastelusta huono omatunto.

"No Ida täällä moi, meillä on pojat taas kuumeessa joten en pääse töihin."
Ihan uskomattoman ahdistava ja kurja puhelu mutta valitettavasti pikkulapsiperheessä pakollinen paha. Lapset sairastaa eikä niitä voi viedä päivähoitoon sairaina, eikä isovanhemmatkaan kaikkea voi aina paikata. Ja eihän kaikilla ole edes niitä isovanhempia, jotka pitäisivät lapsista huolta edes sen yhden kuumeettoman päivän ennen hoitoon viemistä.

Mutta minkä takia siitä tulee niin mahdottoman huono omatunto? Olet sun lasten kanssa kotona sitten päivän tai kolme viikkoa, se olo on ihan yhtä kurja. Oot pahoillasi ettet pysty hoitamaan sun duunia, mutta vielä enemmän oot pahoillasi sen sun lapsen terveyden vuoksi. Lääkitset, syötät, valvot herkkää unta ja lohdutat. Itse nukut tuurilla vähän. Ravaat lääkärissä, apteekissa ja lukuisissa kaupoissa metsästäen just sitä oikeeta mehukeittoa ja mehujäitä samalla varpaat ja sormet ristissä ettei se tauti tarttuisi suhun, mikä on melko mahdotonta kaksvuotiaan tyylillä laittaa sitä kättä suun eteen aivastaessa. Se tarttuu. Se ei ehkä tartu heti, mutta melko varmasti ainakin sisaruksille ja  vanhemmille se kyllä nappaa kiinni.
Vatsatauti on siitä kiva että se tarttuu niin nopeesti niin ei tarvitse kärvistellä montaa viikkoa, kun taas virustaudit muhivat ja muhivat, vähän ehkä muuttavat muotoaan mut hitto ne on pitkäikäisiä.





Se huono omatunto alkaa jo raskausaikana. Kukaan ei sitä sulle sano mutta ei se yhdellekään työnantajalle varmasti tule yllätyksenä, että raskaana oleva jää useasti pois töistä ennen kuin se äitiysloma alkaa. Itse jäin pois  esikoista odottaessa jo raskausviikolla 27 ennenaikaisten supistusten takia, kun taas kuopuksen kanssa pystyin olla loppuuun saakka  ja todellakin huomasin olevani älyttömän ylpeä itsestäni. Ihan kuin se olisi ollut musta kiinni? Faktahan kuitenkin on, että tuossa kohtaa sillä työllä ei ole mitään merkitystä, vain sillä sun lapsella jota sä kannat.
Älkääkä ymmärtäkö väärin, mä olen aina saanut työnantajan puolelta todella ymmärtäväistä, inhimillistä ja asiallista kohtelua näissä tapauksissa. Erityisesti mieltä lämmittää esimiehen tekstiviesti että miten siellä voidaan? Tuskin häntä lasten vointi niin paljon kiinnostaa mitä minä kuvittelen vaan se, että pääsenkö töihin vai en. Mutta se tuntuu silti hyvältä että edes joku kysyy.

Itse en ole työssäni millään tavalla korvaamaton, mutta onhan se nyt rahallisesti työnantajalle perseestä  ja muille työntekijöille raskasta ja epäreilua  kun pitää ne mun työt kuitenkin jonkun tehdä.  Mä pidän mun työstä kovasti ja koen olevani siinä myös ihan hyvä, mutta lasten sairastelupoissaolot saa mut todellakin pitämään itseäni kakkosluokan työntekijänä.
Poikien isällä on ihanteellinen tilanne, sillä ja hän saa pitää x -määrän etäpäiviä kuukaudessa, eli puolikuntoisia lapsia saattaa olla sohvalla katsomassa piirrettyjä kun hän tekee työnsä tietokoneilla kotoa käsin sen minkä pystyy. Mun työtä taas ei voi tehdä mitenkään kotoa käsin.
Poikien isällä on myös korkeampi asema työssään mitä mulla, ja näin ollen ansiokin on aika paljon parempi mitä mun. Silti me ollaan ihan kivasti saatu hoidettua meidän lasten saikkaripäivät melko fifty-fifty ihan jo työnantajiakin ajatellen. (Ja omia hermoja.) Nyt mä olen ollut lasten kanssa kotona melkein koko viikon ja todellakin mulla on huono omatunto töiden puolesta. Mutta miksi? 






Meidän lapset ovat kunnan päiväkodissa jotta me vanhemmat saamme tehdä ansiotyötä pitääksemme yllä elintasoa jota me haluamme. Maksellaan veroja ja pankkiin lainaa ja eletään ihan normi arkea. 
Pojat ovat samassa päiväkodissa  mutta eri ryhmissä. Yhdessä ryhmässä on pyöreästi 20 lasta ja neljä aikuista. Meillä pyörii siis noin neljänkymmenen lapsen pöpöt läpi vuoden. Sehän nyt on ihan selvää, että ne taudit tarttuvat ja pöpöt liikkuvat vaikka kuinka pesisi niitä pieniä  käsiä. 
Me ollaan oltu tosi tarkkoja siitä, että aina pestään kädet kun tullaan kotiin ja vaihdetaan puhtaat vaatteet päälle  ja päiväkodissa olleet menevät pyykkikoriin vaikka ne olisivat silmämääräisesti täysin tahrattomia. Autossa asuu käsidesit ja me syödään terveellisesti, ulkoillaan ja popsitaan paljon vitamiineja. Mutta ei nekään kaikkea pidä poissa. Jännä juttu jos nuolet kavereides kanssa hoidossa kaikkea mitä fyysisesti vaan voit.

Itse olen myös todella nipo siitä, että aina on oltava se kuumeeton päivä ennen töihin/hoitoon paluuta. Uskon, että taudit pysyisivät paremmin kurissa jos kaikki olisivat sen verran nipoja siellä omasssa kodissaan. Mutta toisaalta taas ymmärrän sen, ettei kaikilla vaan ole mahdollisuuksia siihen. Töihin on mentävä tai apua ei vaan ole siinä ympärillä sormia napsauttamalla. Jos ymmärsin oikein on eräällä suurella firmalla jopa sellainen bonusjärjestelmä, joka tiputtaa sut pohjalle jo yhdestä sairaslomapäivästä. Itselläni se ois kyllä aika iso motivaatio etsiä se hoito jostain muualta, tai pistää se burana nassuun ja lapsi puolikuntoisena hoitoon ja toivoa parasta. --> Todella huono ajatus.

Mites teillä menee kun lapsi sairastaa? Onko se automaattisesti äiti joka jää kotiin vai katsotteko te työvuorolistaa vai sumplitaanko tilanne kivi-paperit-sakset menetelmällä?



P.S. Täällä ollaan jo voiton puolella kiitos kysymästä. Huomenna pääsen töihin ja pojat päiväkotiin, JES!

Ida

9 kommenttia:

  1. Tuttu tunne. Meillä mennään nyt kolmatta viikkoa sairastellessa. Ensin sairastui lapsi, sitten puoliso, sitten minä ja lapsi uudelleen. Nyt mies taas aivastelee, mutta onneksi lapsi alkaa ehkä olla jo voitonpuolella taudista. Uskon meillä olleen nyt huonoa tuuria ja kaksi eri virusta peräkkäin. Onneksi mies on pystynyt hoitamaan nyt sairasteluvuoroja ja siskoni pääsi myöskin avuksi. Hävettää soitella töihin, että lapsi on kipeä ja seuraavaksi omasta sairastelusta. Onneksi olemme edes tosi harvoin kipeitä. Tsemppiä teidän arkeen! -kirmi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi ei kuullostaa kamalalta! Noi virustaudit on kyllä kavalia pieniä prkeleitä kun niiden ei tarvitse kuin vähän nähdä kaveria ja taas mennään uudella pöpökannalla.
      Muistan elävästi yhden talven kun aloitettiin norolla, siitä influenssaan ja näppärästi värikäs skaala jälkitauteja koko perheelle. Voittajafiilis. Tavallaan olin jopa onnellinen että olin äitiyslomalla ettei tarvinnut vaivata työnantajaa. 🙈

      Poista
  2. Kirjoittelin tästä aiheesta joskus vuosi sitten. Että kauheaa kun siihen tulee huono oma-tunto!!
    Mutta meillä yleensä mies jää kotiin tai sitten puolet ja puolet. Onneksi!

    Hyvä että olette jo parempana jo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo uskon tän olevan myös sellainen aihe joka puhututtaa sekä pistää äitibloggareiden kynät liikkeelle. Pitääkin käydä lukemassa sinunkin versio aiheesta siis, ja kiitos tsempeistä.

      Poista
  3. Mä voin niin ymmärtää ton fiiliksen! Vielä en oo "päässyt" sitä kokemaan, mutta oon aika satavarma, että tilanteen tullessa, koen siitä huonoa omatuntoa. Mä oon jo miettinyt, että voi olla, että Nikke jää silloin sairaan lapsen kanssa kotiin, koska mä olen opettaja, mikä tarkoittaa sitä, et pitäisi kirjoittaa sijaisohjeet yms. ja pahimmassa tapauksessa metsästää sijainen itse. Nikellä on siinä mielessä parempi tilanne, että on ainakin mun käsittääkseni "korvattavissa" päivän aikana. Ehkä. :D

    Onneksi vielä ei tarvitse miettiä, koska oon vielä meidän pojan kanssa kotona! :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tä olkoon niitä kuuluisia ”Wait for it” -asioita. :D
      Opettaja onkin vähän vaikeammin korvattavissa mitä ravintolatyöntekijä, mä olen niin korvattavissa et ei sinäänsä ”ole väliä” mut tulee siitä silti huono fiilis.

      Just tohon ylös vastasinkin et muistan elävästi yhden talven ku oltiin niin kipeitä monta viikkoa, ja muistan miten ”onnellinen” olin koska olin äitiyslomalla, Kun ei tarvinnut selitellä kellekään mitään. Vaikkei se kyllä kivaa ollut.

      Poista
  4. Uh, paranemista! Sain tosi paljon hyviä pointteja käyttöön tästä postauksesta, esimerkiksi tuo että vaihtaa tarhavaatteet pois päällä! Ja minä kun luulin jo olevani taituri näiden bakteerien kanssa (ammattitauti). Meillä mies jää törkeästi kotiin lapsen kanssa koska saa siitä palkan eikä jää "jälkeen". Itse kun opiskelen sairaanhoitajaksi niin paikalla on oltava ja harjoiteltava pakollisia taitoja.

    VastaaPoista
  5. Meillä isompi jo koulussa ja pienempi eskarissa, mutta tutut fiilikset kyllä. Nyt onneksi pahin tauti kierre helpottanut, ilmeisesti aika ja taudit ovat tehneet tepposensa ja vihdoinkin edes alkeellinen vastustuskyky löytyy, et ihan joka pöpöä ei saada.

    Itsellä ja miehellä sellainen työ, että pois voi olla, mut kukaan muu ei meidän hommia tee, (korkeintaan äärimmäisessä hädässä) ja sitten paluu töihin tarkoittaa julmettua kiirettä yleensä.

    Me ei olla enää uskallettu hyödyntää eläkkeellä olevia isovanhempia, kun ne on muutaman kerran saanut meidän muksujen "tavallisesta flunssasta", taudista joka ei ole ollut lapsilla kovinkaan kummoinen, sellaisen versiot, että ne on olleet viikkotolkulla kipeänä ja rampattu kaiken maailman erikoislääkärit... Arvaa vaan oliko itsellä aikamoinen vitutus, kun meidän takia toiset sai karseen taudin, josta itse selvittiin suht tavallisella versiolla. :(

    VastaaPoista
  6. Voi että :( meilläkin kuopus sairastaa. Tsempit ja paranemiset ✌️💓

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ❤