6. lokakuuta 2017

Ei leluja meidän olohuoneeseen.

Meidän kotona saa olla ääntä. Täällä saa (ja pitää) olla kivaa, täällä saa olla erimieltä asioista, täällä saa nauraa, leikkiä, huutaa, tapella ja sopia. Kunhan joka ilta muistetaan sanoa kuinka paljon me toisistamme tykätään ja toivotetaan kauniit unet. 




Mutta meidän kotona on muutamia asioita, joita täällä ei saa tehdä. Yksi niistä tuntuu jakavan paljon mielipiteitä, ja tahtoisinkin kuulla teidän mielipiteitä ja kokemuksia asiasta.

Meidän lasten lelut eivät ole tervetulleita meidän alakertaan. Ne ovat ja niillä leikitään poikien omassa huoneessa. Luetaan toki pois askartelut, lautapelit ja lastenohjelmat. Mutta meidän olkkarissa et varmasti törmää yhteenkään pikkuautoon tai satuta jalkaasi legopalikkaan. 



Pojilla on yläkerrassa oma huone. Se on mun mielestä ihan hyvänkokoinen, joten sinne mahtuu kyllä hienosti junaradat ja legokaupungit vieri viereen hyvässä sovussa. 

No mutta miksi? Mun yks erityinen luonteenpiirre on siivous. Mä en pysty rentoutua, jos näen epäjärjestystä tai tavaroita väärillä paikoilla. Mun lempituoksu on klorite, ja imurin kanssa bailaan ehdottomasti eniten koko maailmassa. Kuitenkin mä koen asiasta lapsille jäkättämisen turhaksi, joten meille oli vain huomattavasti helpompaa sopia, että lelut pysyvät omassa huoneessa. Huone siivotaan sitten porukalla, ja leikkien jälkeen tottakai molemmat laittavat käyttämänsä tavarat paikoilleen. Tämä antaa mun mielestä pojille sen leikkirauhan paremmin ilman, että niiden höpöhöpö-äiti olisi koko ajan laittamassa niitä tavaroita koreihinsa. Sillä se leikkihän voi todellakin olla kesken vaikka se lapsi ei koskisi niihin palikoihin  tuntiin.  Kyllä te tiedätte.
Poikkeuksia voidaan toki tehdä, yhteistyössä. (Ja hyvin harvoin.) Me sovittiin asiasta kun nuorempi oli noin yksivuotias, noin vuosi sitten. Voin todellakin ilokseni todeta sen päätöksen olleen ihan mahdottoman hyvä.
Kun me ollaan kotona, jompikumpi meistä vanhemmista yleensä leikkii niiden kanssa yläkerrassa, tai vähintään touhuaa siellä jotain omiaan ihan vaan niiden silmäparien takia.  Pojat ovat myös jo sen ikäisiä, että voin hyvin päästää heidät hetkeksi kahdestaan leikkimään, sillä kuulen kyllä kaiken. Meillä on myös portaissa portit, jotka vähän rauhoittavat sitä rappuliikennettä.




Siivous on mulle semisti sydämen asia, ja mä yritän niin mahdottomasti muistaa, että kaikille se ei vaan ole sitä. Ei ainakaan kaksi- ja (kohta) neljävuotiaille, eikä  melkein kolmekymppiselle saman katon alla asuvalle miespuoliselle henkilölle. Näin ollen, meillä on kompromissi. Voin sulkea lastenhuoneen oven, jos pojat eivät illalla lelujaan siivoa. Olohuonetta en vaan saa pois mielestäni. 
Useasti puhutaan, että kodin pitäisi näyttää siltä, että siellä asuu lapsia. Trust me, täällä kyllä näyttää siltä, mutta mä en vaan halua, että meidän koko koti on sitä junarataa. 
Oma äitini joskus sanoi mielestäni äärettömän hienosti. Hän sanoi, että jos hän jotain meidän lapsuudessa tekisi toisin, siivoaisi hän vähemmän, ja leikkisi enemmän. Sillä  sitten kun ne lapset muuttavat pois, silloin sulla sitä aikaa on siivota. Tä on tästä lauseesta meidän perheen kompromissi.




Minua kiinnostaisi kovasti kuulla miten teillä on hoidettu lelut,  leikit ja niiden siivous ja sijainnit?

Ida

8 kommenttia:

  1. Itsekin haaveilen, että tähän päästäis meillä, mutta kun koti on yhdessä tasossa niitä leluja vaan koko ajan ajautuu olkkariin + toinen on vielä vauva, joten Patrik hengailee suurimmaksi osaksi ajasta täällä, joten vielä olkkarin tyhjentäminen leluista on mahdotonta. Mut miten sillon kun teillä on vieraita, niin tuleeko sillon leikit olkkariin ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuu silloinkaan, ellei nyt saa vaikka jonkun lahjan tms niin tottakai se nyt jää siksi illaksi. Mä olen myös miettinyt tuota että jos asuttaisiin yhdessä tasossa, ois nää mun neuroottiset säännöt varmasti lähes mahdottomia. Mutta, sou faar sou kuud.

      Poista
  2. Meillä on erikseen leikkipiste myös aulassa ja olohuoneessa. Ja kaikki siivotaan laatikoihin ennen päiväunia ja uudestaan ennen yöunia. Koska mua ahdistaa sekamelskassa. En silti halua rajata leikkejä vain lastenhuoneisiin kokonaan. Meillä ei todellakaan koko ajan toinen aikuinen olisi jossain eri tilassa kuulostelemassa lasten touhuja, joten siksi kotimme on yksitaso talo. Koululaisten kanssa toimisi kaksikerroksinen hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olisin halunnut yhteen tasoon, muttei löytynyt sijainniltaan ja hintatasoltaan sopivaa silloin. Pojat ovat aina asuneet talossa jossa on portaikko, joten se ei ole meille ongelma. Mulla on myös älytön kuulo, joten kuulen kyllä kaiken mitä nuo puuhaavat, vaikken vieressä päivystäisikään jatkuvasti.
      Me myös tehdään paljon töitä, ja pojat ovat päiväkodissa, joten se aika joka me ollaan kotona, me todellakin kuulostellaan ja ollaan siinä vieressä läsnä aina, kun vaan on mahdollista.

      Poista
  3. Mä olen samanlainen kuin sinä, kotona pitää olla siistiä ja kaikki paikoillaan. Silti olen tullut siihen tulokseen, että päivisin pojat voivat tuoda tavaroitaan (kirjoja, pelejä, valomiekkoja, ties mitä) olkkarin puolelle. Molemmilla on omat huoneet ja joka ilta kamat on kerättävä pois olohuoneesta ja vietävä omiin huoneisiin. Niiden ovet minäkin sitten vaan suljen, kun ahdistaa se karsea kaaos. Mutta joka ilta yhteiset tilat jäävät siisteiksi, siitä en tingi. Vaihtoehtona kun olisi, että pojat eivät mitään olohuoneen puolelle kiikuttaisi, on tämä kompromissi kelvannut heillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo voisikin olla eri, jos pojilla olisi omat huoneet. Sillä nuo leikkivät lähes aina yhdessä leikkejään.
      Mutta, niinkuin sanoit, kompromisseja. Niillä me elellään. :D

      Poista
  4. Meillä lapset saavat tuoda leikkejään kaikkiin huoneisiin ja ne saavat myös jäädä paikalleen kohtuulliseksi aikaa - mutta meillä onkin usein aivan täysi kaaos (ei likaista, mutta kampetta ympäriinsä). Mutta mä ja mies ei ahdistuta siitä. Pidän kyllä siisteydestä, mutta se ei ole mulle tässä elämänvaiheessa prioriteetti. Mä laitan paljon aikaa ja energiaa leikkimiseen ja yleiseen vuorovaikutukseen lasten kanssa, ja koen, että multa ei riitä sitä aikaa ja energiaa sitten kodin hoitoon. Meillä on myös aika aktiivinen elämä, joka vie ihan konkreettisesti aikaa siivoukselta. Ennen lapsia koti oli siisti ja tyylikäs, ja ajattelen, että lasten kasvaessa voin taas panostaa siihen. Meillä on yksi taso, mikä myös vaikeuttaisi käytännössä tuota rajaamista, mutta en myöskään ylipäätään haluaisi kieltää leluja olohuoneesta, vaikka ymmärrän kyllä senkin idean.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      Tuo tasoisuus on kyllä ratkaiseva tekijä. Jos meillä olisi yksitasoinen, olisi varmasti eri säännöt. Meillä on myös aktiivinen elämä, ja me tehdään paljon töitä. Pojat ovat paljon päiväkodissa, ja silloin kun me olemme kaikki kotona, en halua aina käyttää sitä aikaa siivoamiseen, sen vuoksi meillä ylläpidetään sitä lähes jatkuvasti. Sen ansiosta minä saan käyttää sen vähäisen vapaa-aikani leikkien ja olemalla läsnä.

      Poista

Kiitos kommentistasi. ❤