8. syyskuuta 2017

Kuolemasta puhuminen lapsille.

Poikien isoäiti, minun maailman rakkain mummini nukkui pois vain muutama viikko sitten. Kuluneella viikolla vietettiin siis hautajaisia. Ja pävää ennen niitä, minun oli kerrottava pojille. Välttelin aihetta siis aivan  loppuun saakka, sillä tilanne oli minulle itselleni niin kovin vaikea ja uusi. Sain blogin kautta valtavasti viestejä, ja vinkkejä miten ja milloin asiasta puhua, kiitos siitä.



No, minäpäs lähdin kuopuksen  ja koiran kanssa iltalenkille metsään.
Siinä käveltiin hämärässä metsässä käsikädessä, ja sanoin Vilille että äidillä olisi vähän asiaa.
Suuret silmät katsoivat mua suoraan silmiin. "Niin äiti?" 
"Muistatko sinä Vili isomummin?"
"Muistan, isomummi on pipi."
"Isomummi on Vili kuollut pois."
Kysyvä ilme lapselta.
"Isomummi oli niin vanha, että isomummi meni pois."

Olin ajatellut, että kerron vain isomummin kuolleen vanhuuteen, sillä en koe sairauksista puhumisen mitään lapsia vielä tässä iässsä (2 ja 3v.)  hyödyttävän. Isomummi kun oli sairas, tupakan takia.

Poika kuitenkin kysyi heti, että minne isomummi meni? Vastasin, että taivaaseen. Siitä vasta lapsi hämmentyi, joten jatkoin tarinaa siitä, miten vanhat ihmiset menevät kuoltuaan taivaaseen, pilvenreunalle meitä katselemaan. Hän siis kuoltuaan "muutti taivaalle." Me ei voida enää mennä hänen luokseen kylään, mutta hän on läsnä kokoajan, me ei vaan enää nähdä häntä. 
Rakas lapseni katseli taivaalle, ja kysyi että entä sitten kun sataa? Voidaanko me mennä helikopterilla kahville sinne Pilveen?
Voin kertoa, että oli todella mielenkiintoiset keskustelut sen lenkin aikana.


Tämän jälkeen kerroin esikoiselle saman tarinan. Koin, että haluan kertoa molemmille pojille asian niin kuin se on, erikseen. Halusin, että molemmat lapset saavat kysyä mieltä askarruttavat kysymykset minulta itse. Luka pohti eniten sitä, mitä hän laittaa sinne hautajaisiin päälle. Koska hän luuli, että me mennään viemään kukkia taivaalle lentokoneella. Ihan loogista, sillä minähän kerroin isomummin menneen taivaaseen, ja samalla, että huomenna mennään hautajaisiin, viemään isomummille kukkia. Miten epäloogista. Sanoin ettei me päästä sinne taivaaseen, niin viedään ne kukat  muistopaikalle sinne hautajaisiin. 

Ja mitkä on sitten hautajaiset selitettynä kaksi- ja kolmevuotiaille?
No ne ovat sen vanhan ihmisen viimeiset juhlat. Siellä juhlitaan sitä, miten hieno elämä sillä vanhalla ihmisellä oli ollut. "Saako siellä kakkua?"



Itse hautajaiset menivät ihan hyvin. Pojat eivät jaksaneet olla kappelissa paikoillaan, mutta se ei näyttänyt ketään häiritsevän. Hienointa oli, kun sai viedä sen hienon arkun päälle oman kukan. Kanttori myös soitti todella kovaa sitä hienoa pianoa.
Päivä oli kaunis mutta raskas. Aurinko paistoi aamusta iltaan. Mun oma päivä meni huolehtien pojista, enkä kuullut edes papin koko puhetta, koska pissahätä. Se jäi vähän harmittamaan, mutta sitä se elämä on.

Seuraavana aamuna vein pojat päiväkotiin, ja olin ajatellut kertovani hoitajille eilisestä, muttei minun tarvinnut. Luka hoiti homman tyylikkäästi. "Huomenta! Isomummi on kuollut, se muutti pilveen!"

Se mitä mä kuulin papin puheesta, jäi hyvin mun mieleen. Kaikki mitä meillä täällä loppujen lopuksi on, on lainaa. Mitään me ei mukanamme täältä saada. Kaikki on lainaa. Pidetään siis kaikesta niin hyvää huolta, kun se olisi jonkun muun kuin sun. Vain lainassa. <3

Ida



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi. ❤