26. elokuuta 2017

Loman surullinen loppu.


Kolmannella lomaviikolla meidän kodin valtasi suru. Uutinen, jota oltiin jo hieman osattu odottaakin sai mielet niin kovin alas. Minun isän äiti, poikien isomummi nukkui pois. Hänellä ei ollut kipuja, ja hän eli hienon, kunnioitettavan ja pitkän elämän.
Me nähtiin kolme päivää ennen, jolloin hän sanoi: "Älkää sitten minua surko, minulla on ollut ihana elämä, ja täältä päästä sitä kuuluukin lähteä, eikä tuolta." Ja katseli hymyissä suin kun pojat leikkivät nurmikolla keinutuolissa vanhainkodin pihalla.

Hän oli ehdottomasti hyväsydämisin ihminen jonka tiedän. Niin kovin rakas. Mutta silti, silti mulla on sellainen olo, että tämä oli ihan hyvä juttu. Ei tietenkään kuolema ikinä ole mikään "hyvä juttu," mutta tässä tapauksessa se oli jo vainajan tuntien, hänen osaltaan jo ihan odotettukin. Ja mä jopa ajattelen, että hän tiesi että oltiin lähellä. Mun sisko oli täällä. Hän käy Suomessa kaksi tai kolme kertaa vuodessa, ja mulle jäi sellainen olo, että isomummi  antoi itselleen luvan nukahtaa, nyt kun oli ehtinyt halata vielä mun siskoakin, ja kertoa kaikille miten hän meitä rakasti. Tuo kaunis, pieni ihana ihminen. Hyvää matkaa.

Kunnioittaen vainaan muistoa, lahjoitimme lähes koko hänen omaisuutensa vanhainkodille, jossa hän vietti elämänsä neljä viimeistä vuotta niin kovin onnellisena. Hän kehui aina sympaattisia hoitajia ja herttaisia mummoja ja pappoja,  sekä ruokaa. Kyseisessä vanhainkodissa asuu paljon vähävaraisia vanhuksia, ja mieltäni lämmittää suuresti tieto siitä, että joku lähes satavuotias saa pian uuden taulutelevision, josta kelpaa kuunnella uutisia, vähän liian kovaa. 

Kun tekee hyvää, saa hyvää. Jos joku joskus kysyy multa millainen mä haluaisin olla vanhana mummona, mä vastaisin miettimättä että samanlainen mitä mun Mummi. Hyväsydäminen, ystävällinen, rohkea, kiitollinen sekä käsittämättömän ennakkoluuloton.


Kun isoäidit kuolevat, 
heistä tulee kauniita kukkaniittyjä sekä ravitsevaa viljaa, 
joistakin heistä tulee korkeita lehtipuita, 
jotka humisevat lastenlastensa yllä. 
Ne suojaavat heitä sateelta ja tuulelta, 
sekä levittävät talven tullen oksansa lumimajoiksi heidän ylleen.



Lapsille me ei olla vielä asiasta osattu puhua. Eivät he ole kysyneetkään, mutta kauhuissani odotan  jo hautajaispäivän aamua. Mulle on itsestäänselvyys että lapset tulevat mukaan, sillä isomummi oli heidän elämässään mukana viikoittain. En kestäisi kysymystä tulevaisuudessa lasten suusta, että mikseivät he olleet paikanpäällä?  Itse ajattelen, että lapsille ei valehdella. Isomummi on kuollut. 
Sairaudesta en koe tarpeelliseksi puhua, sillä pelkään noin pienten yhdistävän sen jälkeen vaikka  korvatulehduksen tai pienen kuumeen kuolemaan. Nukahtanut niin, ettei enää herää?  Uskaltaako sitä sitten enää nukahtaa?
Puhuttiin alustavasti miehen kanssa, että kumpikaan ei sano mitään, (ellei jompikumpi kysy) ennen kuin ollaan yhdessä juteltu ja päätetty miten ja mitä me pojille sanotaan. Mä jotenkin koen, että tälläisessä jos missä asiassa meidän pitää pelata samaan pussiin.
Miten kertoa kaksi- ja kolmevuotiaille läheisen kuolemasta? Löytyykö aiheesta hyvää lastenkirjallisuutta?




Meillä on vielä viikko lomaa jäljellä. Toivotaan, että se tuo tullessaan iloa, onnea ja rakkautta, sillä surua en ehkä kestäisi tähän hätään just nyt enempää. Mä olen vähän sellainen tsemppaaja, muiden kannattelija ja huolehtija.  Säätäjä sekä hoitaja. Mä otan itse sitten kuukauden -kahden päästä ehkä liikaa viiniä, ja itkeä tirautan.

Mutta nyt me lomaillaan vielä täysillä, mutta mä lupaan taas skarpata syksyn tullen, sillä lämmitti ihan uskomattoman paljon sydäntä saada viestejä, että miksei sun blogi päivity. Kiitos kaunis teille. 


Ida

4 kommenttia:

  1. Voi, otan osaa <3 Mulla ei ole kokemusta noin pienille kertomisesta enkä kyllä keksi järkevää tapaa. Itse olen 5veelle selittänyt kysyessään miksi ihmiset kuolevat, että meille annetaan elämä, joka kestää sen verran kuin kestää, kukaan ei voi ennustaa miten kauan. Useimmiten varsin pitkän ajan, jonka päättyessä ihmisen kaikki toiminnot vain loppuvat.Kuolleet läheiset sitten jatkavat meidän muistoissamme ja eleissämme, ehkä perityissä taidoissamme. Lisäksi olen kannustanut miettimään niitä hyviä muistoja mitä on ja todennut miten iloinen tämä henkilö niistä hetkistä oli. Voimia päiviisi <3

    VastaaPoista
  2. Sellaisen kirjan olen nähnyt kuin Vaarin saari, joka käsittelee aihetta. Vaikutti ihan kivalta.

    Itsellä tuo tilanne vielä edessä eikä aavistustakaan miten asia selitetään... Taivaalla???

    VastaaPoista
  3. Teillä on Ida lasten kirjahyllyssä tuo Vaarin saari. Ostin sen pojille joululahjaksi viime vuonna, lähinnä hienon kuvituksen takia. Enpä arvannut, että tulisi tarve keskustella kirjan teemoista vielä vuosiin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ❤