Kaksplus.fi

3.4.2017

Jos mä saisin lapset vasta nyt?

Mä aloin tuossa yks ilta Nukkumattia odottaessa pohtimaan, että mitä mä nyt tekisin toisin, jos saisin lapset vasta nyt. Fiksumpana ja vähän vanhempana.
Kaikkitietävänä,  -tietenkin.
"No enhän minä mitään tekis toisin, eihän nuo mussukat ois sitten yhtä täydellisiä ja ihania ipanoita."

Ja paskanmarjat sanon minä. Todellakin tekisin montakin asiaa toisin, mutta mitä?



Ihan alkuun ostaisin murto-osan niistä vaatteista, tavaroista ja yleisestä krääsästä, mitä ostin esikoista odottaessa. Laittaisin vaikka sen tonnin (jos kolmannenkin) sitten säästöön.

Ostaisin ensimmäiset vaunut ajatellen enemmän sitä, että se koppa on käytössä noin puolivuotta, ja ratasosa ehkä jopa kolme. Eli valkoiset nahkavaunut jäis kyllä kauppaan. Vaikka ne olivatkin niin mahdottoman kauniit esikoisen syntyessä lumivalkeaan Turkuun talvella 2013.



En stressais vauvauinneista, -jumpista, -kerhoista saatika vaunulenkeistä. Menen jos haluan, en sen takia että niin nyt vaan kuuluu tehdä, koska muutkin. Koska omanlaista (äiti)seuraa saa varmasti muualtakin kuin jumpasta, jonne mun arse ei vaan mene innosta puhkuen. Se menee sinne halusta pienentyä, ja trust me, vauvajumppa ei tee sitä. Ainakaan jos sen jälkeen mennään  naapuri kahvilaan kaffepullalle, ja bussilla kotiin. 

Laittaisin vauvan jo paljon aikaisemmin nukkumaan itsekseen. Tai antaisin nukahtaa yksin. Mutta sen vastapainoksi pitäisin sen vauvan pidempään mun kainalossa, tai edes samassa huoneessa. Tämä lause on melko ristiriitainen. Tarkoitan sitä, että antaisin sen vauvan nukkua vaikka puolivuotta tissi suussa jos sikseen on, mutta yrittäisin siirtää hänet omaan sänkyynsä aikaisemmin kuin kahden vuoden iässä. Enkä tuijottais sitä lasta kolmea tuntia kädestä pitäen, sillä teen sitä aika useasti edelleen.. Kuopuksen voin viedä sänkyyn ja huikata kauniit unet, kun taas kolme ja puolivuotiasta esikoista tulee pitää kädestä kiinni kunnes hän nukahtaa. Ja ihan just sen takia miten me ollaan heidät opetettu nukahtamaan.



Yrittäisin enemmän imettää. En sen vuoksi että niin nyt vaan pitää tehdä, vaan sen vuoksi ettei minua myöhemmin (lue nyt) harmittaisi, että luovutin niin aikaisin.


Pitäisin enemmän itse yhteyttä myös mun lapsettomiin ystäviin. Ehkä ne ajatteli, että kyllä mä sitten soitan kun mä ehdin. Ehkä mä ajattelin, että kyllä ne sit soittaa kun haluaa tulla katsomaan vauvaa. Mutta tiedättekö mitä? Ei kaikki halua. Mutta se ei tarkoita silti sitä, ettei ne haluaisi nähdä minua.



Tässäkin kohtaa, ostaisin vähemmän. Kokeilisin edes kestovaippoja. Kuluttaisin vähemmän. Yrittäisin säästää. Ei se raha onnelliseksi tee, mutta kyllä mä pidän parin sadan puskuria vaikka sairaalareissun varalle tärkeämpänä, kuin mätsääviä picohaalareita kauden uusissa väreissä.


Ostaisin myös niitä purkkiruokia. Sen sijaan, että heittäisin parsakaalikuutioita kolmen vuoden kuluttua pois pakkasesta. Voihan niitäkin pakastaa, ettei mee niin paljon hukkaan. Mä rakastan tehdä ruokaa, ja teinkin pojille lähes kaikki soseet itse. Höyrytin jopa hedelmiä, koska mä pidin siitä. Mutta senkin höyryttelyajan mä olisin voinut käyttää leikkimiseen, ulkoiluun taikka nukkumiseen. 



Keittäisin puuroja ahkerammin aamu- ja iltapalaksi, ja olisin antamatta vaihtoehtoja. Tsiisus mikä virhe. "Haluatko tätä? Ai et, no entä tätä?" EI! Älä anna taaperon valita. Mikä emävirhe.

En ostaisi toppahaalareita alennuksesta seuraavalle kaudelle. Toinen kasvaa kuitenkin 10cm ja toinen ehkä neljä. Kumpikaan ei siis sovi, ja joudut kuitenkin ostoksille. Tai voi käydä hillomunkki, mutta sitten tuskin enää tykkäät siitä väristä, tai malli on auttamatta liian leveä. Tai lapsesi haluaa Ryhmä-haun sen kalliin Molon sijaan. -Älä anna sen valita!

En pitäisi kiirettä töihin paluussa. Tottakai rahat on tiukilla, mutta jos ei olisi niin kova kuluttamaan, saattaisi ne riittääkin vähän pidemmälle. Tässä kohtaa ne säästetyt kolme tonnia antais mulle ainakin kolme kuukautta uskomattoman arvokasta  lisäaikaa.



En ostaisi sitä ensimmäistä pussihedelmää kaupasta, sillä nopealla matikalla niihinkin pirun pusseihin on uponnut useita sataslappuja. Ostaisin niitä itsetäytettäviä, jos pussista ois pakko jotain imaista. Ja ne pussipuurot. Olettekko itse maistaneet?



Aloittaisin aikaisemmin nukkumaanmenoajan ja selkeyttäisin muutenkin arkirytmejä aikaisemmin. Koska jo aika pieni lapsi oppii varmasti siihen, että joka ilta syödään puuro, käydään pesulla ja mennään nukkumaan. Yllätys yllätys, ihan samaan aikaan! Eikä vähän sinne sun tänne miten päin tahansa, äidin kiukutellessa että miksei ne nyt jo nuku. Jännä juttu ettei uni tule, jos äiti on roudannut ne lapset iltamyöhään ruokakauppaan, vaikka pitäisi olla jo iltapuuhissa. Vuorotyöläisinä nää rytmit on meille aika vaikeita, mutta me treenataan, ihan tosi kovasti.



En ottais itseeni neuvolantädin sanoista. Jos toinen lapseni on liian iso, ja toinen liian pieni, niin onhan mulla aika hyvä keskiarvo? Jos kukaan mun lähipiiristä ei ole sitä mieltä, että mun kolmevuotias olisi liikalihava, tai pienempi aliravittu. En usko että mulla oikeasti on mitään hätää. Varsinkin, kun molemmat ovat kaikinpuolin reippaita ja terveitä, oikein iloisia lapsia.

Vierottaisin tutista aikaisemmin. Se nyt vaan on fakta, että sitä vaikeammaksi se menee, mitä vanhemmaksi lapsi tulee. Tai jos ei antaisi sitä ollenkaan? Aika kova.



Vertailisin vähemmän, ja huutaisin kerran päivässä keskellä toria, että jokainen lapsi on oma yksilönsä. Vetailun vastapainoksi kehuisin enemmän. Se on ihan uskomattoman mieltä lämmittävää, kun joku kehuu sun lapsia, tai kasvatustapaasi. Itse melkein itkin viimesyksynä, kun vanha pappa tuli mun perässä kaupan pihalle. Hän otti minua olkapäästä kiinni ja sanoi ääni murtuen: "Sinä puhut noille sinun lapsille niin kamalan kauniisti, sitä oli ilo katsella." En enää edes muista mitä siellä tapahtui, mutta tuon vanhan miehen sanat mä muistan todella hyvin.


 Kuten kuvasta näkyy, itsehän en ole muuttunut lainkaan. Itseasiassa kuvien välissä on vain kaksi vuotta. Pyydä säkin miestäs ottamaan kirppiiksellä valokuva, kun olet kokoa valas, etkä löydä peiliä. 

Mitä sinä tekisit toisin, vai tekisitkö?

Ida





5 kommenttia:

noorapauliina kirjoitti...

Ihana kirjoitus taas kerran! Allekirjoitan paljon juttuja ja yritänkin tämän kuopuksen kanssa olla joissain asioissa vähän viisaampi, osassa jo onnistunutkin :)

Kirjoittelen itsekin meidän perheen arjesta, käy kurkkaamassa
http://noorapauliinan.blogspot.fi

Hanna / Yli pyykkivuorten kirjoitti...

Ihan huippuhyvä postaus! Just noin mäkin aattelen!

Hanna / Yli pyykkivuorten kirjoitti...

Ihan huippuhyvä postaus! Just noin mäkin aattelen!

Ida // Mutsi ja Murupullat kirjoitti...

Kiitos kaunis kommentistasi! <3
Ehdottomasti tutustun myös sinun blogiisi.

Mä huomaan itsessäni ihan selkeän eron esikoisen ja kuopuksen kanssa.

xoxo kirjoitti...

Mut eikö oo hyvä kun näitä asioita pystyy hahmottamaan ja kehittämään ja mennä sinne suuntaan, miten tahtoisi toimia. :)
Mäkin huomaan muuttuneeni ja etenkin kasvaneeni äitinä ja varmaan ihmisenäkin jonkun verran näiden vuosien aikana ja varsinkin noi kohdat kuluttamisesta osu ja uppos aika hyvin. Koska en mä ainakaan nyt kun ajattelen aikaa vaikka vuodella taaksepäin mieti, mitä lapsilla oli päällä vaan mitä tehtiin jne. :D