Kaksplus.fi

31.8.2016

Eka kerta.

Eilen illalla mä viikkasin pojille mätsäävät vaatteet odottamaan aamua kodinhoitohuoneeseen, sukkia myöten. Kyllä. Laitoin ylisöpöihin pieniin reppuihin vaihtovaatteet ja välikausihaalarit eteiseen odottamaan värikkäiden kumisaappaiden kera.

Kuva: Korinna Saarinen


Tänä aamuna mä jouduin jopa  herättämään pojat, sillä tyypit olisivat kerrankin nukkuneet pidempään kuin kahdeksaan. Aamupalat nassuun ja autoon.

Voi että mua jännitti. Ihan kuin ois ekaa kertaa menossa uuteen työpaikkaan, tai johonkin haastatteluun. Kyllä te tiedätte. Luka hihkui takapenkillä onnesta, "Jee, päiväkotiin! Aja kovempaa!"
Onneksi tuon tyypin asenne saa aina mutkin vain hymyilemään.

Koska pojat ovat eri ryhmissä, tuottaa vieminen ja hakeminen jonkinmoista pientä säätöä. Mutta ihan hyvin mä omasta mielestä ensikertalaiseksi pärjäsin. Eka Luka isojen puolelle, Vili sylissä. Lukaa ei oikeasti kiinnostanut pätkääkään mun lähtö. Väkisin sain pienen halin, mutta suukkoa ei todellakaan irronnut kun katse oli jo autoissa ja kavereissa. Ehdottomasti hyvä juttu, ajattelin ja suuntasin pienten puolelle.

Siitä sitten toiselle puolelle taloa. Tää pienempi mua jännittikin enemmän. Vili on alkuun aika ujo, mutta kun lämpenee, hän viihtyy yleensä  hienosti. Olin hetken hänen kanssaan pienten puolella, mutta lähes  heti  kun pikkuinen käsi irtosi mun lahkeesta, huikkasin nopeat heipat ja lähdin pois.

Sain ohjeeksi joskus aikoja sitten, että yksi nopea heippa ja sit mennään. Tä oli mulle käytännössä hurjan vaikea, sillä  mä olen just se ärsyttävä mutsi kun eka halii molempia seitsemäntoista kertaa, sitten vielä kymmenet suukot, ja sitte se vielä huitoo ikkunan takana lentosuukkoja ja soittaa vartin päästä että onhan minun muruillani nyt sitten lakit päässä kun tuulee. Jep. Thats me!

Mutta se meni hyvin! Mä tein sen! Enkä edes itkenyt autossa. Ihan rehellisesti mä todellakin näin  silmissäni vain  mustan kahvin ja hiljaisen lounaan.



Pojat olivat ensimmäistä päivää vuoropäiväkodissa kaikki hurjat kaksi ja puoli tuntia. (Kyllä, 2.5h) Tässä välissä sain jopa kuvaviestin, jossa kerrottiin kaiken olevan hyvin. Olin otettu. Miten ihana ajatus päiväkodin henkilökunnalta. Kiitos!

Kuva: Korinna Saarinen



Seuraava hoitopäivä onkin sitten jo  ihan oikeanmittainen hoitopäivä. Voihan jännitys! Tästä se meidän uudenlainen arki sitten alkaa. Kaikenkaikkiaan todella hyvät fiilikset. Hoitosuhde vaikuttaa oikein hienolta. Molemminpuolin luottavaiselta  ja rehelliseltä. 
Äidillä taitaa olla eniten opettelemista, molemmille kamat kaappiin on ihan tsek, mutta kun pitäisi vielä muistaa joka maanantai ilmoittaa ne  seuraavan viikon hoitoajat. Äh! 
Olisiko lahopäälle vinkkejä? Puhelin huutaa jo maanantai aamuna muistutuksena, muttei se viimeksikään riittänyt.. 

Ida


Ei kommentteja: