Kaksplus.fi

25. toukokuuta 2016

Meidän 1vee muuttaa! +sängyn arvonta!

Meidän kuopus, pieni Vaahteramäen Eemeli, Vili täyttää  vuoden.


Luka (meidän esikoinen) ei koskaan ollut sylivauva, jota vähän aikoinaan harmittelinkin. Hän halusi mielummin tutkia maailmaa ihan itse, kuin olla äidin sylissä. Vili taas katselisi paljon mieluummin sylistä, mitä ympärillä tapahtuu.


Tuossa tukipalkissa on poikien pituudet tasaisin väliajoin.

Kun puhutaan yöunista, mä koen olevani just se onnekas tyyppi, joka ei aina edes kehtaa ääneen sitä sanoa.
Luka muutti omaan huoneeseensa jo puolivuotiaana, sillä hän ei syönyt enää öisin, ja nukkui hienosti aamuun saakka. Hänet me siirsimme isojenpoikien sänkyyn siinä kymmenen kuukauden paikkeilla, sillä poika kiipesi pinnasängyn reunalle, ja heittäytyi jatkuvasti maahan, pää edellä. Fiksu poika? Ajateltiin Jussin kanssa että ei ainakaan sitten tipu niin korkealta.
 "Raukka pääse edes ekaluokasta tuota menoa läpi." -Jussin sanoin.
Vili taas on nukkunut synnäriltä saakka yhden herätyksen taktiikalla. Niin hän tekee edelleenkin, ja nukkuu todella hyvin. Edelleen pinnasängyssään, meidän huoneessa, lähellä äitiä.
Pidän Vilin mieluummin meidän huoneessa, kuin Lukan kanssa samassa, jonne hänet olisi nyt tarkoitus siirtää, koska pelkään että he herättävät toisensa, jos toinen sittenkin herää yöllä.
Minä olen universumin huonoin yöherääjä, ja olenkin miettinyt missä olisin, jos meille olisi koliikkivauva suotu.

Kuvassa opetetaan pikkuveljelle miten sängystä tullaan pois, patjalle.

Nyt meillä olisi Vilille taaperosänky odottamassa Lukan huoneessa, tai pitäisiköhän jo sanoa poikien huoneessa? Ei Lukan, vaan Lukan ja Vilin
Itse sänky on niin mahdottoman kaunis, ja suloinen, että mieleni tekisi "tehdä jo se siirto." Mutta sydän sanoo toisin. Tämä on kuitenkin näillänäkymin meikäläisen viimeinen vauva. *klik*
Teenkö hätiköidyn liikkeen, vai olisiko jo aika? 
Koska teidän vauvanne/lapsenne on muuttanut isojen sänkyyn, ja kannattiko?
Lukan kanssa asia meni naurettavan helposti, joten jotenkin mulla on sellainen fiilis, että tämä ei vain voi mennä yhtä sulavasti.

Kyllä pojilla keinu pitää olla sadepäivien varalle.

Me mietittiin aika pitkään pojille kerrossänkyä, mutta jotenkin tykättiin enemmän ajatuksesta, että molemmilla on ne omansa. Lukalla on Kodin ykkösen alennusmyynnistä ostettu pienparvisänky, liukumäellä. Isi kokosi sen kun  Luka täytti kaksi vuotta. Se meni oikeasti todella hyvin. Hän nukkuu siellä vielä paremmin mitä maan tasalla, ja kuinka kiva aamulla hei herätä, ja laskea mäki alas. Tykkäisin minäkin.
Hänen jokainen aamunsa alkaa siis leikillä, todistetusti.

Mun mielestä lastenhuoneen ei tarvitse olla tiptop, ja kaiken just sävysävyyn. Kunhan leikkiä piisaa.

Tämä meidän Vilin uusi sänky on Jollyroomista, aika ihana sekin. Eikö olekin? 
 JLY Dream Juniorsänky oli uskomattoman helppo kasasta, (sillä tavalla helppo sanoa, kun katsoin kokoamista vierestä.)
Sänky on kevyt, mutta todella tukevan oloinen. Kestää todellakin katseita, sillä siinä on upea skandinaavinen muotoilu, ja tukeva kaide, joka estää lasta tippumasta kesken unien. Sänky on maalattu valkoiseksi NC-lakalla joka on EN71-3 standardin mukainen.

Mitat: P145 x L79 x K50/66 cm
Patjamitat: 140 x 70 cm
Maksimikuormitus: 50 kg (tämä on mulle paha, sillä olen tottunut nukkumaan  vieressä.)
Materiaali: Puu
Väri: Valkoinen




Minulla on uskomaton ilo ja kunnia saada arpoa lukijoitteni kesken samanlainen sänky! Ihan mahtavaa!
Joten, onko sinulla lähipiirissäsi lapsi, jolle tahtoisit antaa unelmien taaperosängyn?


Kommentoi alle, minkäikäiselle murulle sinä tämän sängyn antaisit?
Liittymällä blogin lukijaksi,  Instagram seuraajaksi ja/tai facebook tykkääjäksi, olet mukana ihanan valkoisen Juniorkokoisen sängyn arvonnassa.
Muistathan jättää myös yhteystietosi, jotta saan sinuun tarvittaessa yhteyttä. 
Voit osallistua myös sähköpostitse, ellet julkisesti halua.

Arvotaan sänky 6.6.2016. klo16.00


Yhteistyössä:
Ida


104 kommenttia:

  1. Ihana sänky <3meillä tehdään juuri remonttia,vaatehuoneesta tulee pikku miehelle omahuone. Ja olisi jo aika vaihtaa pinnis isojen poikien sängyksi, meillä ollaan jo meinaan kohta 2 vuotiaita .

    VastaaPoista
  2. Meidän pikku 1,5v Oliver pojalle 😍
    Kaikissa paikoissa seurataan, olivertekimeistaperheen@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Meillä olisi juuri tarvetta taaperosängylle. Meidän Ässä nukkuu vielä pinniksessä ja isolla miehellä on ikää jo 1,5v. Seuraan sua joka paikassa <3
    masamutsi@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Apua nyt jo! Mäki kyl jo odotan että Peetun voisi siirtää isojen sänkyyn, mut se on niin vauva et ei ihan vielä. Esikoinen siirrettiin 1v 5kk ikäisenä ja meni tosi hyvin. Varmaan samoihin aikoihin siirretään Peetukin. Eli mukana arvonnassa ja meidän kesäkuisellehan se tulisi :) (jeminalindgren@hotmail.com)

    VastaaPoista
  5. Meidän 1v Eleonooralle toi olis todella ihana, aletaan rakentamaan Raisioon ja sinne neidin omaan huoneeseen tarvittaisiin sänky, isoveljellä, kun oma sänky jo on. :) aho.anna@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Tytölle 1v2kk sänky tulisi 😊💙 Tällä hetkellä nukkuu isoveljen kanssa lastenhuoneessa, pinnasängyssä. Aamuisin, kun herään, on isoveli usein pikkusiskon sängyssä leikkimässä tämän kanssa tai lohduttamassa, jos pikkusiskolle on tullut harmi. Eihän pikkusisko pääse sängystään itse pois 😃

    VastaaPoista
  7. Omaa sänkyä olisi jo aika suunnitella! Meillä nukutaan vielä melko huonosti, joten herra 1 v 7 kk menee vielä pinnasängyssä. tiina.harkonen@pp7.inet.fi

    VastaaPoista
  8. Ihanaa kun pojat kasvaa ja kehittyy <3 menet juuri sillä vauhdilla tai mateluvaihteella kuin teistä hyvältä tuntuu. Viivi siirtyi pinniksestä pois vasta reilu 2,5vuotiaana.. heheheh...

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana sänky! Sopis täydellisesti meidän 1v3kk pojalle joka nukkuu yönsä matkasängyssä :D Nukkui pitkään perhepedissä enkä enää viitsinyt ostaa pinnasänkyä, joten joutuu nukkumaan niin kauan matkasängyssä kunnes saadaan hommattua juniorisänky, tuo olisi niin hieno! :)
    (julia.rahijarvi@gmail.com)

    VastaaPoista
  10. Ihana juttu nukkumisesta ja kivannäköi sänky, ehdottomasti pojalleni 1,2 vuotiaalle:) viellä kun saisi oman huoneenkin niin olis aika jees:)

    VastaaPoista
  11. Ihana juttu nukkumisesta ja kivannäköi sänky, ehdottomasti pojalleni 1,2 vuotiaalle:) viellä kun saisi oman huoneenkin niin olis aika jees:)

    VastaaPoista
  12. Seurataan instagramissa ja Facebookissa.
    Tytölle 1v2kk tulisi tämä ihana sänky. Juuri alkaa olemaan ajankohtainen tuo siirto.
    Emiliahuotari2@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Mukana ollaan arvonnassa meillä edessä myös tämän hankinta!.��
    Memu__92@hotmail.com -vauvaryhmästä kesäkuunvauvat

    VastaaPoista
  14. Seurataan instagramissa ja Facebookissa.
    Tytölle 1v2kk tulisi tämä ihana sänky. Juuri alkaa olemaan ajankohtainen tuo siirto.
    Emiliahuotari2@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Mukana ollaan arvonnassa meillä edessä myös tämän hankinta!.��
    Memu__92@hotmail.com -vauvaryhmästä kesäkuunvauvat

    VastaaPoista
  16. Voi olispa ihan nappi ajoitus jos saataisiin pojalle 1v9kk oma sänky uuteen kotiin :) Tähän asti nukuttu koko porukka samassa sängyssä;)

    tiinahsillanpaa@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Meidän 1,5v:llä on pääsiäisestä asti ollut pinniksen toinen laita pois ja nyt olisi ajankohtaista siirtyä kunnolla pinniksestä pois, sänky vain puuttuu :) Tykkään fb:ssä ja seuraan Instassa sailaevesti [a] gmail.com

    VastaaPoista
  18. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  19. Ehdottomasti mukana arvonnassa,todella nätti sänky! Ja toi liukumäki sänky vasta hieno onkin,wau! :) Meillä on 1v 3kk vanha poika,vielä ei olla ajateltu sänkyyn siirtämistä,tosin ei ole sänkyäkään mihin siirtää,joten tarpeeseen tulisi! :D

    Seuraan fb:ssä ja instassa!

    Anu.lang87@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Ihanat sängyt teidän pojilla! Mikä olisikaan parasta aamulla, kun heräät nii lasket liukumäkeä pitkin. Mäkin haluan tuollaisen sängyn itselleni! Meillä nuorin nukkuu saadussa pinnasängyssään makoisia unia. Nyt kaksi vuotis synttärit lähestyy Juhannuksen alla ni olisi näin työttömän, karenssilla olevan äidin todella mahtava ja tarpeeseen tuleva lahja! Juhlat järjestetään pikkuiselle vaikka tiukkaa tekee. Junior peitto onkin tulossa jo isovanhemmilta! Hyvää kesää ja Alankin lukemaa lisää blogiasi!

    VastaaPoista
  21. Onpas todella nätti juniorisänky!! mira.jylaskoski@gmail.com

    VastaaPoista
  22. 1v1kk pojalleni joka ei malta nukkua millään pinnasängyssä kun ei sieltä pääse pois ���� mari.lehto89@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Ihana sänky,omalle 2vuotiaalle pojalle tarvis uusi sänky hankkia,joten tarpeeseen tulee kyllä :)
    annemjaaskelainen@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Mukana ehdottomasti! :) ei olla vieläkään saatu hommattua esikoiselle (2,5v) juniorisänkyä joten tää tulis enemmän kun tarpeeseen! Sais pienempi pinnasängyn ni ei tarttis matkasängyssä enää nukkua :D jasmin.karisto@hotmail.com

    VastaaPoista
  25. Liam 1v7kk odottelee juurikin että vanhemmat hoimmaisivat pikkuveljelle juniorisängyn, jotta pääsisi isoveljen kanssa samaan huoneeseen. Lucas siirtyi ison pojan sänkyyn vajaa 2-vuotiaana melkoisen iltahulinan säestämänä �� (juoksi parikymmentä kertaa pois sängystä nukkumaan mennessä), saas nähdä miten pikkuveljen kanssa homma hoituu �� niina_ojala@hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Meidän heinäkuussa 1-vee viipeltäjälle! Olisi käytännöllinen synttärilahja ��

    VastaaPoista
  27. Meidän heinäkuussa 1-vee viipeltäjälle! Olisi käytännöllinen synttärilahja ��

    VastaaPoista
  28. Ennen juhannusta vuoden täyttävälle viikarille, joka pitäisi myös siirtää isoveljen kanssa samaan huoneeseen (ja joka todennäköisesti alkais muuten myös toteuttaa samanlaisia sängystä kiipeämisiä kuin teidän esikoinen).

    VastaaPoista
  29. Meidän 1,5v pojalle joka vielä on pinniksessä :) vivve-@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Onpa ihana arvonta! Vuosikkaallemme juuri sängyn etsintä käynnissä, tuollainen siro valkoinen turvalaitoineen olisi pikku taaperohurrikaanille ihan täydellinen vaihtoehto <3 hantsukissa@gmail.com

    VastaaPoista
  31. Siis kertakaikkisen ihana huonea pojilla!! :) Voi jestas!! Kyllä tuolla kelpaa telmiä ja nukkua <3
    Meillä on pidemmän aikaa ollut etsinnässä elokuussa kaksi wee täyttävälle jätkälle joku kiva taapero sänky, pinnis saisi jo jäädä :) Kun Leevi saisi uuden sängyn, pitäisi isoveli Vilille hankkia sitten vaikka Ikean Kura :)

    embyyss@gmail.com

    VastaaPoista
  32. Jooo hei mukana arvonnassa, aivan ihana sänky! Ja meille tai sitten kolme vee pikkusiskolleni menisi <3
    nede93@windowslive.com

    VastaaPoista
  33. Ihana sänky ja arvonta <3 Ja tosi kivasti oot poikien huonetta sisustellut. Iski taas sisustuskärpänen itteenkin ko kuvia katteli. :) Oma poika täyttää kesäkuun lopussa vuoden, ja tarpeellinen kyllä olisi hällekin tuollainen. Varaa ei ole sänkyä uutena ostaa. :) S.posti on ihan kristiina.schildt@gmail.com, jos sattuisi voitto napsahtamaan kohdille. :)

    VastaaPoista
  34. Ihana sänky!
    Meidän tyttö tarvis loppukesästä ekaa juniorisänkyä.
    s.posti: maria@hannulat.com

    VastaaPoista
  35. Mä just tätä sänkyä katsoin yhdeksi vaihtoehdoksi kun ollaan pojalle uutta ostamassa pikkusiskon saapuessa maailmaan :) Tämä ois siis just eikä melkein täydellinen arpajaisvoitto meille :D mukana! Kristamarianne10@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Mä just tätä sänkyä katsoin yhdeksi vaihtoehdoksi kun ollaan pojalle uutta ostamassa pikkusiskon saapuessa maailmaan :) Tämä ois siis just eikä melkein täydellinen arpajaisvoitto meille :D mukana! Kristamarianne10@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  38. Tänä perjantaina täyttävälle 1 vuotiaalle antaisin, olisi aika mahti 1v lahja! Sitten voisin käyttää sängyn ostoon tarkoitetun ikealahjakortin pojan huoneen sisustukseen ja kunnon patjan ostoon. Mahtavat nuo viirit, itekkö oot tehny? nora.karlsson@windowslive.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riemulin Tiia teki nuo viirit. :) Tai ne oli hänen tyttöjen leirikoulurahasto-juttu. Aika ihanat!

      Poista
  39. Tulisi omalle 2v. Vili-pojalle, joka edelleen nukkuu omassa pinniksessään ( ei yritä pois ja nukkuu kuin unelma siellä). Ehkä olisi jo aika meidänkin siirtyä isojen poikien sänkyyn :) Btw. Rakastan sun poikien nimiä <3 Esikoisen nimi Vili ja tulokkaalle harkitsin Luka nimeä vakavasti, saikin sitten toisen nimen viime tipassa :) (hansuomi@hotmail.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :)
      Nuo sopivat kyllä kuin nenä päähän mein pojille.

      Poista
    2. Voi kiitos! :)
      Nuo sopivat kyllä kuin nenä päähän mein pojille.

      Poista
  40. Sänky sopisi omalle esikoiselle, reilu 1 vuotiaalle pojalle :)
    henna941@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Sänky tulisi erittäin tarpeeseen meidän syksyllä 2 vuotta täyttävälle neitokaiselle :) vielä nukkuu nätisti pinniksessä sikeästi omassa huoneessaan, mutta taaperosänky on ollut jo harkinnassa. Saa nähdä meniskö meillä sängyn uusiminen yhtä helposti kuin teillä :D eli mukana, essi88@gmail.com. Aivan ihana huone teidän pojilla muuten. Ja voi että tuo vanhemman pojan sänkykin on ihan huippuhauska :D

    VastaaPoista
  42. Oi, olispa kiva voittaa. Meillä tarvittais 1,5v. pojalle sänky kun vielä nukkuu pinnasängyssä.
    texas-86 (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Ihana huone pojilla! Sänky tulisi omalle 11kk vanhalle tytölle :)
    nelli.wallander@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Meillä on 1v9kk ja 5kk ikäiset lapset ja molemmat vielä pinnasängyissä, joten varsinkin isommalle olisi huikea lahja tämä "isojen lasten sänky"♡
    marje.mattila@gmail.com
    (Ps. En tiedä miten liitytään virallisesti blogin lukijaksi ��)

    VastaaPoista
  45. Meillä on 1v9kk ja 5kk ikäiset lapset ja molemmat vielä pinnasängyissä, joten varsinkin isommalle olisi huikea lahja tämä "isojen lasten sänky"♡
    marje.mattila@gmail.com
    (Ps. En tiedä miten liitytään virallisesti blogin lukijaksi ��)

    VastaaPoista
  46. Meidän 1v5kk vanha poika tarvitsisi isojen poikien sänkyä jo :) emma.purovirta@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Voi vitsi ihana sänky �� menisi ehdottomasti meidän pienelle 1v 1kk ikäiselle tutkiselija pojulle joka kovaa vauhtia yrittää jo pois pinniksestä ja taaperosänky olisi kyllä tarpeen ☺ saartimaria@gmail.com

    VastaaPoista
  48. Meilläkin olisi tarvetta juniorisängylle, samalla kun siirrytään omaan huoneeseen nukkumaan.<3 IG seuraajia ollaan :) minhimberg(a)gmail.com

    VastaaPoista
  49. Iris 1 v 1 kk ilahtuisi sängystä ja päästäisi varmaan riemunkiljahduksen jos toisenkin :D jos alkaisi uuden sängyn myötä ne yötkin sujumaan...

    lottis.leppanen@gmail.com

    VastaaPoista
  50. Lukija ja Insta seuraaja. Minä joka en koskaan ole voittanut vielä yhtään mitään eläessäni laitan taas toivoni tähän mahtavaan arvontaan. Meillä olisi tarvetta sängylle ja värikin olisi juuri meille sopiva. Meillä Pikku Herra on siirtymässä pois pinnasängystä ja tämä tulisi meille nyt juuri oikeaan saumaan.

    VastaaPoista
  51. Aaropompulalle 1-vuotislahjaksi. Voitais laittaa vihdoin lapsenhuone valmiiksi ja tietokonehuone pitäisi vihdoin siivota ja muuttaa myös vierashuoneeksi�� sitten olisikin koko koti valmis! Mukana arvonnassa siis. makeev81@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Aaropompulalle 1-vuotislahjaksi. Voitais laittaa vihdoin lapsenhuone valmiiksi ja tietokonehuone pitäisi vihdoin siivota ja muuttaa myös vierashuoneeksi�� sitten olisikin koko koti valmis! Mukana arvonnassa siis. makeev81@gmail.com

    VastaaPoista
  53. Omalle pienelle prinsessalle 1-vuotis lahjaksi. Toivottavasti arpaonni suosii <3 Olen seuraaja instagramissa ja sähköpostiosoitteeni on vanttu92@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Kummipojalle lahjoittaisin :) vaikka vielä hetki menee kun on ajankohtainen mutta onpaha hieno sänky valmiina jemmassa :)

    viivi.korpela@hotmai.com facebookissa seurailen!

    VastaaPoista
  55. Kohta 1vuotias Hugo nukkuu äidin ja isän vieressä,oma sänky parantaisi koko poppoon unenlaatua! :-)
    markkanen.anne@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Kasmirille, joka ens kuussa täyttää vuoden. Ja pian saadaan uus koti, jonne poitsulle oma huone. Ollaan täs just mietitty ostaa uus sänky, koska Kasmirilla on joku ikivanha rötiskä.

    VastaaPoista
  57. Kaunis sänky! Kummitätini sai nyt vanhemmalla iällä esikoisensa, jota ovat kauan odottaneet. Minua on aikoinaan hemmoteltu ja täti on lahjonut vanhempiani lastentarvikkeilla. Olisi ihana antaa heidän pikkuiselleen nyt sänky lahjaksi ja samalla vähän osoitusta kiitollisuudesta kaikesta huolenpidosta :)
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
  58. Hieno sänky! Antaisin sen pojalleni, jonka olisi korkea aika muuttaa nukkumaan omaan huoneeseen ja omaan sänkyyn. Seuraan blogia fb:ssä.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  59. Ihana arvonta! Antaisin sängyn 1,5v kummitytölleni, koska omaan sänkyyn siirtyminen on ajankohtainen asia heillä nyt juuri :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  60. Liityin lukijaksi bloglovinin kautta, mukaan mahtavaan arvontaan! Perheen pienimmälle olen ollut omaa sänkyä etsimässä jo tovin =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  61. Liityin lukijaksi bloglovinin kautta, mukaan mahtavaan arvontaan! Perheen pienimmälle olen ollut omaa sänkyä etsimässä jo tovin =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Meidän torstaina 1-vuotiaalle pikku neidolle tulis sängyksi pinniksen jälkeen :) Vielä en kiirettä pidä siirtämisessä, kun on niin rauhaton nukkuja, mutta aika menee niin äkkiä <3 (miia.pitkaniemi@gmail.com)

    VastaaPoista
  63. Oi ihana arvonta ja kyllähän toi sänky menisi minun tytön tytölleni. Olisi niin sopivan värinenkin. Bloggerin kautta mukaan arvontaan. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  64. Ai minun sähköposti lähti väärin .oikea salli.moilanen36@gmail.com

    VastaaPoista
  65. Mahtava arvonta! Seurailen instan kautta. Jos voitto osuisi kohdalle, niin sänky tulisi omalle kohta 2v:lle pojalle 😊
    kaisa2012@hotmail.fi

    VastaaPoista
  66. Voih, tämä ihana sänky menisi meidän puolivuotiaalle pojalle, jolla on lähes kalustamaton huone valmiina meidän uudessa kodissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähköpostios: Taponen.jenni@gmail.com

      Poista
  67. Meidän kaksi lasta on juuri muuttamassa samaan huoneeseen - eipä ole kalusteita - ei sänkyjä. Olis huippujuttu!
    (heini.korpela@gmail.com)

    VastaaPoista
  68. Meillä olis 1,5v kaksoset ja kumpikin edelleen pinnasängyssä. Molemmille täytys junnusängyt hommata ja tää olis aika magee 😊
    janica_kristiina@msn.com

    VastaaPoista
  69. Menisi omalle tytölle odottamaan käyttöä, tällä hetkellä vauva on vasta 2kk :) Seurailen instassa ! babystepblogi@gmail.com

    VastaaPoista
  70. Sänky tulis omalle 1-vuotiaalle tyttärellemme! Tää on ihana 😍😊

    johanna.t94@gmail.com

    VastaaPoista
  71. Sänky tulis omalle 1-vuotiaalle tyttärellemme! Tää on ihana 😍😊

    johanna.t94@gmail.com

    VastaaPoista
  72. Meille tuli joku kammo yhtäkkiä vuoden jälkeen pinnasänkyyn,että siirto isompien sänkyyn tuli pakon edessä.Onneks sujui hyvin,vaikka nyt vasta 2v 3kk ruvennut siellä koko yön nukkumaan ��Sänky tulisi tälle meidän taaperolle kun edellinen alkaa olla vähän huono ja kätensä saa aina jtk sängyn väliin ��

    VastaaPoista
  73. Meille tuli joku kammo yhtäkkiä vuoden jälkeen pinnasänkyyn,että siirto isompien sänkyyn tuli pakon edessä.Onneks sujui hyvin,vaikka nyt vasta 2v 3kk ruvennut siellä koko yön nukkumaan ��Sänky tulisi tälle meidän taaperolle kun edellinen alkaa olla vähän huono ja kätensä saa aina jtk sängyn väliin ��

    VastaaPoista
  74. Kuopus täyttää ensi viikolla vuoden ja hänelle sänky tulisi, vaikkei siirtoa ehkä ihan vielä tehtäisikään. :) Ellei 3-v isosisko sitten veisi sänkyä välistä. :D
    pakarinen.tuija@gmail.com

    VastaaPoista
  75. Kohta kaksivuotiaalle murulleni <3
    pitkanen.annaleena@gmail.com

    VastaaPoista
  76. Kyl mä tän antaisin omalle 2v7kk pojalle. Meidän pojalta vielä sänky uupuu.

    VastaaPoista
  77. Kyl mä tän antaisin omalle 2v7kk pojalle. Meidän pojalta vielä sänky uupuu.

    VastaaPoista
  78. Noin 1v 3kk kummitytölleni Liljalle antaisin sängyn. Omat lapset ovat jo 5,5 ja melkein 9v niin turvalaitoja ei tarvita.:D Tosin nuorempi tytär olisi uuden sängyn tarpeessa, mutta kummilapsen perheessä olisi enemmän tarvetta uudelle sängylle kuin meillä.

    VastaaPoista
  79. Meidän 2-vuotiaalle tulisi sänky :)
    Pia (bruun_pia@yahoo.fi)

    VastaaPoista
  80. Tää ois just mahtava meijän kohta 1v tytölle. ☺ suvi.hakkinen1@gmail.com

    VastaaPoista
  81. Tyttö vasta 7kk, mutta pääsisi omaan huoneeseen odottaaman siirtoa isojen sänkyyn! niinaseila@hotmail.com

    VastaaPoista
  82. Meidän 1v 4kk tyttö nukkuu vielä pinniksessä, mutta pian siirto junnusänkyyn olisi ajankohtainen. Sänky puuttuu vielä, joten tässä olisi täydellinen sänky meidän murulle :)
    katjakoo1@gmail.com

    VastaaPoista
  83. Kelpaisi meidän 1v5kk pojalle! Lastenhuoneen remontointi ja sisustus on yhä pahasti kesken, ja sänkykin sieltä vielä puuttuu! :)
    sonja.lempiainen@gmail.com

    VastaaPoista
  84. Oi olisipa kuin tilauksesta meidän 1v4kk pojalle :) siirtyminen pinnasängystä junnusänkyyn on hyvin ajankohtainen

    VastaaPoista
  85. Antaisin omalle tytölle ens kuussa 1v synttärilahjaksi��, kai tänki äipän pikkumurusta tulee sit taapero ��❤ aliina.harkonen@gmail.com

    VastaaPoista
  86. Loppuvuodesta vuoden täyttävälle kuopukselle tulisi sänky valmiiksi jos sattuisin voittamaan. tiina.caceres@gmail.com

    VastaaPoista
  87. Meillä sänky menis pian 1,5v pojalle jolla omaa juniorsänkyä ei vielä ole :)
    mira.rantalankila@hotmail.com

    VastaaPoista
  88. Sänky tulisi synttärilahjaksi kohta 1v. pojalleni. Oman huoneenki sai jo ni olis tilaa :) <3

    VastaaPoista
  89. Oi oispa ihana meidän pojalle <3 kaipais kunnon isojenpoikien sänkyä :)
    ida.vaisanen@luukku.com

    VastaaPoista
  90. Meidän nuoremmalle, jonka sänky tarvitsisi mielestäni vaihtoa. Kokeillaanpa siis arpaonnea!:) aitikehystetaakstaa@outlook.com

    VastaaPoista
  91. Ihana sänky! Tulisi meidän pojalle. Vähän aikaa saisi vielä odotella, mutta kohta ikää 10kk ja pinnasängystä kova yritys kiivetä pois :)
    min.pietila@gmail.com

    VastaaPoista
  92. meidän 10kk poju tahtoisi kovasti seisoskella koko yön pinnasängyssä, joten junnusänky olis hyvä!

    nkrapu@gmail.com

    VastaaPoista
  93. Meidän minitytölle 1v 2kk aivan täydellinen sänky!

    VastaaPoista
  94. Meidän minitytölle 1v 2kk aivan täydellinen sänky!

    VastaaPoista
  95. Mukana ihanassa arvonnassa. Olen blogisi lukija bloggerin kautta :) Sänky tulisi minun ihanalle 8 kuukautta vanhalle pojalleni. Tulisi todella tarpeeseen :)

    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  96. Tämä olisi Vili kaimalle ihana yksvee lahja ��

    Jenna_uotila@hotmail.com

    VastaaPoista
  97. Tämä sänky tulisi elokuussa 1 vuotta täyttävälle pojalle, joka on juuri saanut oman huoneen ja siellä ei ole vielä mitään huonekaluja. :)

    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi. ❤