Kaksplus.fi

23. huhtikuuta 2016

Mun virheet äitinä, vai sittenkin sun?

Mä oon jo pitkään miettinyt, että kirjoitanko vai en arasta aiheesta. Aiheesta joka on suunnattu äidiltä toiselle äidille. Mutta sitten mä ajattelin, että miksen kirjottais?  Kerta nämä asiat on jääny niin palavasti mun mieleen, ei hyvällä tavalla.



Aloitetaan  keväästä 2013, jolloin tulin raskaaksi ja odotin Lukaa.
Tuli se päivä, ensimmäinen ultra. Siihen saakka oltiin vapistu kuin haavanlehdet, että meneekö tälläkertaa kaikki hyvin.
Ja kaikki oli hyvin! Se tunne ja fiilis kun tuhat kiloa tippuu sun harteilta ja olet vain niin onnellinen ettet malta odottaa että pääset kertomaan kaikille.
"Hei onnee, oliks vahinko?"
Ja kun sun tekis mieli vaan hakata päätä seinään ja kuristaa se eukko, mut vastaat vaan et kiitos.




Sitten kaikki meneekin taas ihan tosi kivasti, kunnes alkaa ihan kummalliset kivut, jotka osoittautuivatkin supistuskivuiksi. Enhän minä voinut ensikertalaisena tietää minkälainen on supistus.
Ja lääkäri onkin sitten sitä mieltä et nyt olisikin  parempi maata kotona, tai vaihtoehtoisesti sairaalassa.
"Se on vaan laiska eikä jaksa käydä töissä."
Aivan. (Koska kaikki haluavat maata raskausviikosta 26 himassa.)
Niinhän se meni. Luojan kiitos mulla on pikkuisen parempi pomo joka ihan ymmärsi asian.




Sitten maattiinkin niin hienosti, että bebe pysyi kyydissä vähän turhankin hyvin, ja raskaus meni sen toistaviikkoa "yli".
Mentiin sairaalaan, ja  jäätiin sinne sitten odottamaan.
Ja odottamaan. Mut ei mitään. Oksitosiinia mut ei mitään muutoksia.
Vähän lisää oksitosiinia.. Ja sitten kevyen 53 tunnin jälkeen lähdettiinkin hätäsektioon.
Muistan sen vieläkin niin elävästi, miten huone täyttyi ihmisistä, ilokaasu vaihtui lennossa nukutuslääkeeseen ja ihmiset alkoivat luetella nimiään.
Seuraavaksi muistankin miten avasin silmät heräämössä, ja ensimmäisenä ajattelin että kuolikohan hän.
Huoneessa oli aivan hiljaista, ja Jussi istui siinä vieressä.
Kunnes kätilö huomasi että oon hereillä ja onnitteli samantien.
Hetken päästä sieltä rullattiinkin pieni käärö, joka oli ollut muutaman tunnin happikaapissa ottamassa vain vähän tukea elämänsä alkumetreille.





Myöhemmin kun tuli synnytyksistä puhe.. En minä siitä synnyttämisestä mitään tiedä, kerta en ole edes synnyttänyt.
Aivan, mun esikoisen synnytyksenkesto oli 53h, joista 3minuuttia hätäsektiota, ja sä sanot et mä en ole synnyttänyt. Totta.
Koska en ole revennyt leuasta takaraivoon?


Sitten päästään kotiin ja alkaa se kauan odotettu vauva-arki.
Kunnes käy ilmi ettet sä imetä sun vauvaa. Mikä järkyttävä vääryys.
Koska korvike nyt ainakin on saatanasta ja imetys nyt vaan on ihan äidin oman tahdon asia.
Mutta kun ei se vaan aina ole. Ja jos et tiedä taustoja, anna olla. Kaikille ei vaan nouse se maito ku humpsista vaan ja suihkua ympäri asuntoa.
Ja jos pitää olla ok, että osa äideistä imettää monta vuotta lastaan, pitäisi se myös heille olla ihan ok, että kaikki eivät ehkä halua tehdä sitä lainkaan.
Mun tapauksessa ei nyt ollut siitä kiinni, mutta kuitenkin.




Ja se vauva-arki.
"Ethän sinä tiedä oikeasta vauva-arjesta yhtikäs mitään, odotas vaan se on vielä edessä..."
Koska lapsellani ei ollut koliikkia, refluksia tai ihan mitä vaan erityistä, (joka rasittaa vanhempia henkisesti todella paljon,) en tiedä vauva-arjesta mitään.
Totta. Meidän Luka onkin koiranpentu.


Muistan vieläkin, kun soitin mehiläiseen että tällä on nyt varmaan korvatulehdus.  Lääkäri kysyi että miksi näin epäilen? Kerroin että tämä vauva itkee. Hän nauroi minulle puhelimessa,  "Hei, vauvat nyt vaan itkee."
No ei tämä vauva. Mentiin näytille ja molemmissa korvissa oli märkivät tulehdukset.


"Miten sä sitä nyt jo istutat? Varo vaan tai tulee tuolla seisottamisella väärät sääret."
Totta, koska kaikki lapset kasvavat ja kehittyvät samalla kaavalla.




Ja kun turvakaukalosta siirrytään seuraavaan, ei siitä kannata edes keskustella kenenkään kanssa. Koska se istuin on kuitenkin väärää merkkiä,  kasvot on väärään suuntaan ja koko idea on muutenkin ihan vaan täysin väärä.




Ja sitten tuli Lukan 1vuotisjuhlat, ja ilmoitimme odottavamme pikkusisarusta. ❤ ihanaa ihanaa ihanaa ja onnea.





Kunnes. On muuten sitten todella huono ikäero, oliko vahinko vai miksi näin äkkiä? Tulee olemaan sitten ihan sairaan rankkaa. Luka on varmasti ihan yltiömustasukkainen kun näin nopeasti tulee toinen. On muuten epäreilua viedä näin aikaisin esikoisen paikka ainoana lapsena.
Hei, kiitti tsempeistä.
(Oli niitä oikeasti hyviä juttuja paljon enemmän, mutta nämä jäi parhaiten mieleen.)

Raskaus oli aivan ihanaa, nautin jokahetkestä. Voin uskomattoman hyvin ja mulla oli oikeasti todella kivaa olla raskaana. Ehdin käydä töissäkin kääntymässä, ja tälläkertaa en edes ollut niin 'laiska' että olisin jäänyt sairaslomalle ennen äitiyslomaa.
Mutta sekin on väärin, koska se saattaa ärsyttää muita jos sinä voit hyvin. Koska se voi ihan hyvin olla heidän olostaan pois.




Ja sitten tulee taas se yhdeksän kuukautta hartaasti odotettu ja kovin pelätty päivä.
Synttäripäivä.
Meillä se nyt toisenlapsen kohdalla oli omasta halusta elektiivinen sektio synnytyspelon takia. Johtuen siitä edellisestä käynnistä.
Kaikki meni todella hyvin.
Mulla oli kokoajan ihanan turvallinen ja hyvä olo.
Sain ihan älyttömän hyvää hoitoa, tiesin kokoajan kuka tekee, mitä tekee ja miksi tekee. Jussi sai olla paikalla ja pitää mua kädestä kokoajan. Ja mikä tärkeintä,  sain olla hereillä ja sain vauvan heti syliini.
Se oli aivan täydellistä.
Tottakai leikkaus on aina leikkaus ja haava kovin suuri ja pirun kipeä.
Mutta ei, olin itsekäs. Koska vauvan on mukavin tulla sieltä mistä luonto sen on tarkoittanutkin tulevan.
Ja tuhlasin vielä veronmaksajien rahoja,  koska nuo leikkaukset on niin älyttömän kalliita.
Aivan. Ihan totta. Koska se olisi ollut sille vauvalle parempi, että äiti ei olisi pystynyt raskauden aikana nukkumaan, syömään tai nauttimaan elämästä koska pelkää sitä synnytystä niin kovin.
Mä jopa meinasin et sanon kaikille et lääkäri suositteli leikkausta, mutta moni minut tuntien voi kertoa, että olen melko huono valehtelemaan.






Sitten taas se imetys. No mulla meni paljon paremmin ja sainkin imetettyä sen kolme kuukautta, mikä oli mulle ihan tosi iso juttu.
Mutta ei, koska täysimetys.




Ristiäiset!
Me oltiin niin julmia,  et riistettiin pienen pojan oma juhlapäivä, ja mentiin samalla naimisiin.
Miten itsekästä.






Vellit ja soseet.
Jos pidät ruuanlaitosta,  ja haluat (ja tykkäät ja oot käyny ihan kouluakin sitä varten,) tehdä ne ruuat itse.
Se on väärin. Koska aina joku voi pahoittaa mielensä, että eikö kelpaa kaupan,  oletko parempi ihminen?
Totta. Jos mä koen että osaan keittää ja soseuttaa sen bataatin, koen todellakin olevani parempi ihminen.




Me ulkoillaan lähes päivittäin, käydään kerhoissa ja touhutaan poikien kanssa tosi paljon.
Koska me kaikki tykätään siitä. Me saadaan enemmän energiaa päivään, jos aloitetaan se puistossa. Mä en ole sellainen ihminen, joka kokisi et lapset ois este tehdä jotain.
Ne nyt vaan kuuluu mun elämään ja tulee todellakin mun mukana minne ikinä menenkin.
Mä en kaipaa päivittäin kolmea tuntia omaa aikaa kun mies tulee töistä.
Mulle riittää se, että saan sillointällöin tehdä ihan omia juttuja,  vaikka niitä kakkuhommia, tai kirjoittaa blogia. Se on mun tapa nollata aivot kakkavaipoista ja tuttipulloista ku teen jotain mihin mun pitää keskittyä ihan täysillä.
Jotkut tarvitsee sen salin, kirjan, sängyn tms.
Tä on mun juttu.
Mut sekin on väärin, koska tästäkin voi pahoittaa mielensä, jos ei itse ole sellainen ihminen joka haluaisi mennä sinne leikkipuistoon lasten kanssa vaikka sataisi vettä. Mut se on ihan fine.
Ja kaikilla ei ole sitä miestä siellä kotona apuna. Totta sekin. Mutta ei se nyt mun vikani ole.





Ja sitten on se sokeri.
Se on tosi hyvä, ja ihan jees juttu jos sä oot sitä mieltä että alle kouluikäisille ei kuulu antaa karamellia. Koska ne eivät sitä osaa pyytää, eivätkä todellakaan tarvitse.
Mutta jos mä olen sitä mieltä että mielummin opetan mun pojille kohtuullisuutta, täyden kieltämisen sijasta. Pitäisi senkin olla ihan ok, kun ei muakaan haittaa se, ettei sun lapsi saa sitä muumitikkaria, minkä mun  kaksivuotias voi sillointällöin saadakin.
Ei me nyt tuolle vartavasten karkkia osteta, mutta jos kahvipöydässä on keksiä, kyllä hänkin sellaisen saa.
Ja viikonloppuisin, kun on vanhemmillakin "karkkipäivä" saa Luka poppareita, valita pari nannaa pussista, tai syödä jäätelöä. Se voi ihan hyvin olla myös kupillinen vesimelonia tai rasia rusinoita.
Mutta hyi. Annat lapselle sokeria ja lisäaineita. Pilalle menee lapsiraukka.



Mietin, että olisko se parempi päivittää omille facebook-sivuillekin vaan niistä huonoista hetkistä,  niin kenellekään ei tulis huono mieli, kun vois ajatella et hei jes noikaan ei oo nukkunut kolmeen viikkoon? 
Tuon lapsella on kurahaalari väärinpäin ja saappaat väärissä jaloissa. Jes! Ja kappas, noiden lapsi huutaa myös Prisman kassajonossa, ja kuvasta päätellen mutsi ei oo käyny suihkussa eikä meikannu. Jes!
Ehkä.
Mutta en mä oikeasti halua. Mä olen ihan uskomattoman ylpeä ja onnellinen mun kauniista lapsista, ja haluan sen myös näyttää.
Mä olen myös aika ylpeä itsestäni, joka sitten taitaa näkyä itsekkyytenä ulospäin.
Pahoittelut tästä.
Mun mielestä on ihan todella kivaa kertoa miten kivaa meillä on. Meidän arki on oikeasti tosi mukavaa.
Tän tekstini kirjoittaminen oli ikävää, koska on kurja muistella vaan niitä ikäviä asioita.





Näitä olis vielä lisääkin. Mut tässä nyt on osa, mitkä mulla on jäänyt kummittelemaan. Mä uskon että en todellakaan ole ainut. Naiset on aika häijyjä, kun sille päälle sattuvat.
Itse lupaan olla tarkempi mitä, ja miten toiselle äidille päätäni auon. Koska koskaan ei oikeasti tiedä.
Tai tottakai mä voin mun parhaalle ystävälle sanoa että ootko sä nyt ihan tosissas.
Josta tuli vielä mieleeni mun hirmu hyvä ystävä, jonka lapsi itki todella paljon vauvana. Ilmeisesti mahavaivoja, ehkä koliikkia. Kukaan ei tiedä.
Hän sai kuulla, että hänen kampaajansa oli jutellut muille asiakkaille, että ihan sen äidin oma vika, kun joi niin paljon Coca-Colaa raskaana ollessaan.
Että ihanko totta?  Tipuin melkein tuolilta kun hän mulle tuosta noin vuosi sitten soitti.
Naiset!?


Olisi kiva kuulla mikä sulla on ollut se jonkun toisen äidin tekemä taikka sanoma asia mikä on jäänyt sua harmittamaan?
Ja pakko vielä sanoa, että ihan miljoona kertaa enemmän olen siis saanut positiivisia kommentteja näistäkin asioista, mutta ne on ne huonot jotka satuttaa, ja mitkä yleensä jää mieleen. 
 


Ida//Mutsi ja Murupullat

26 kommenttia:

  1. Oih! Niin tuttuja noi kommentit! Toinen äiti on toiselle susi, näin se vain on. Ikävä kyllä. Mutta onneksi mehän emme välitä vaan iloitsemme silti omasta onnestamme ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Mun mielestä on niin kamalan sääli, että on niin hurjan monelle tuttuja kommentteja.. Mutta, niinkuin sanoit. Pitää olla se isompi ihminen ja nokka pystyssä tehdä niinkuin itse parhaaks näkee <3

      Poista
  2. Vähän on tullut silmien pyörittelyä ja kulmien kohotuksia, kun olen maininnut rintapumpun hankinnasta ja että tämä maitobaari ei aio olla 24/7 auki. Mutt mä oon sitä mieltä, että tuo tuleva isäkin saa osallistua ruokintaan ja jos mahdollista ilman korvikkeita, niin miksipä en pumppais.. kukaan ei ole kuitenkaan uskaltanut sanoa vastaan, ainakaan päin naamaa. 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin tän kuopuksen kohdalla itse se, joka halusi imettää. Koska se eka yritys meni miten meni. Ja isi olikin just se kun sanoi et eiks vois olla vaikka sekä että. Koska hän myös silminnähden nautti siitä uskomattomasta läheisyydestä, kun saa omaa uunituoretta vauvaansa syöttää. Ja voi että mä pumppasin! Todellakin suosittelen. ja maidonkerääjä! Ihan huipputuote! <3

      Poista
    2. Senpä takia just! Ensinnäkin, että isä saa sitä kautta luotua suhteen lapseensa ja että voin itse lähteä hyvillä muelin esmes valokuvaamaan, kun tiedän isän pärjäävän lapsensa kanssa. ��

      Poista
  3. Kiitos kirjoituksesta, Se oli rehellinen ja siitä todella pystyi aistimaan noi sua satuttaneen asiat. Ei kiva... mutta niin totta, Naiset!

    Tuo imetysrumba oli kyllä mulle ihan vihon viimeistä lystiä kun maito ei noussut ja turvauduin korvikkeisiin, jotka koin itseasiassa aika hyviksi. Pidin ruoka-päiväkirjaa, josta pystyin kokoajan seuraamaan maidon määrää sekä syöntitiheyttä ... arvostelijoita luonnollisesti riitti, jo pelkästään siitä syystä että olin nuori äiti.

    Arvostelua on tullut myös mun kasvatus-tyylistä joka on ollut kieltämättä tiukka, johdonmukainen ja keskusteleva. Tänä päivänä nyt 16 ja 13 vuotiaiden poikien äitinä olen erittäin tyytyväinen, että olen luottanut omaan linjaani, siitäkin huolimatta että arvostelijoita on riittänyt :) Mulla on ihanat pojat, joilla on terve arvomaailma korvien välissä ja taatusti pärjäävät itsensä kanssa aikuisina <3 olen ylpeä !



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla. Mä uskon että aina on arvosteltu, ja tiedetty paremmin. Nyt vaan tä somen voima ehkä tuo sen paremmin esille.

      Arvostan suuresti johdonmukaisuutta ja maalaisjärkeä kasvatuksessa, joten todellakin toivon että voin 15 vuoden päästä sanoa samaa kuin sinä nyt pojistasi. Ehkä silloin jopa nauran näitä asioita, joita nyt pidän todella isoina juttuna.

      :)

      Poista
  4. Kyllä, kyllä ja kyllä. Toivon todella, että mahdollisimman moni lukee tämän ja miettii vähän, että mitä sammakoita omasta suusta on tullut päästettyä. Mua raivostuttaa negatiiviset ihmiset, semmoset jotka yrittää aina ensimmäisena lytätä, manata ja lintata kaiken iloisen. Arvostelee ja "tietää paremmin". Huh huh, tää oli loistava kirjoitus. Meinas vähän savu nousta korvista sun (ja muiden tämmöisten kommenttien kuulleiden) puolesta, että miten jotkut onkin niin ajattelemattomia omine "ohjeineen" ja kommentteineen. Itsekin kuullut muutamia noista, mm. oliko vahinko ? odota vaan sitä tätä ja tota... Oot huippu !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä on niiin paljon, ja hurjan moni samaistuu näihin juttuihin. Mitäs se kertoo meistä äideistä... Kääk!
      Ainakin nuo kommentit opettaa sen, että itse miettii kaksi kertaa ennenkuin avaa suunsa hormonihuuruiselle tuoreelle äidille. :)

      Kiitos Janina <3

      Poista
  5. Totta joka sana ja voin allekirjoittaa koko tekstin. En ymmärrä mikä siinä on kun joidenkin tarvitsee tuoda omaa paremmuuttaan esille tai puolestaan sitä kuinka paljon rankempaa heillä on kuin itsellä. Jokainen kokee asiat kuitenkin erilailla, eikä kukaan ole sanomaan miten toisen täytyy tuntea saatika hoitaa lapsensa. Samperi että kolahti :D Hyvä teksti ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nea <3

      Oon ihan samaa mieltä. Aina on kuitenkin joku, se joku joka tietää paremmin.

      Poista
  6. On vain yksi ja ainoa oikea tapa olla äiti. Ja se on just se mun tapa. Etkös sitä tiennyt?

    Äitiys on kyllä täynnä epätervettä kilpailua :(

    VastaaPoista
  7. Niin loistava teksti! Koskaan et tee miään oikein etkä taida oikeasti edes olla äiti... Aikamoista on tämä äitiys.

    VastaaPoista
  8. MÄ EN KESTÄ miten hyvä postaus. En ole lukenut sun blogia aikaisemmin, olen suomenruotsalainen ja en hirveesti (vielä) lue suomenkielisiä blogeja mutta taidan nyt aloittaa. Itse melkein kuolin synnytyksessä mut olipa kamalaa että lasta ei imetetty. Yritin kyllä kolme viikkoa, oli verta ja itkua ja sotkua mutta on se nyt niin kamalaa että antaa korviketta.

    Ja kyllä se nyt vaan on niin että vaikka meidän tyttö itki vatsakipuja aamusta iltaan joka päivä niin eihän se koliikkia ollut koska ei saatu paperia missä lukee että lapsella on koliikki, koska yritettiin selvitä itse. Eikä muuten ollut TODELLAKAAN yhtä pahaa kuin toisella. Ja lapsihan nukkui yöt. Päivät itki mutta hänhän nukkui yöt niin ei haittaa! Vai?

    Ja kun hän ei enää nukkunut niin voi apua sentään, pidimmekö oikeesti hänelle unikoulua? Siellä se lapsiparka huusi yksin paniikissa koko yön??

    Ja kun me emme halua että hänelle annetaan sokeria vielä (neiti täytti eilen 1vee) niin SIITÄKIN täytyy taistella vastaan. Ei sekään että vatsa menee sekaisin jo pienestä ole riittävän hyvä syy. Pakkohan niitä keksejä on yrittää antaa. Ja lapsi huutaa koko yön kun on vatsa kipeä. Mut sainpahan annettua keksiä!!

    Pahin kommentti tuli kyllä niin veitsenä selkään kun bloggasin siitä kun tyttö itki koko ajan enkä enää jaksanut. "Ei ole reilua tyttöä kohtaan". Kun avaa sydämen ja sanoo että ei yksinkertaisesti jaksa enää kuunnella sitä huutoa joka päivä koko ajan, heti aamusta mutta EI OLE REILUA TYTTÖÄ KOHTAAN.

    Kiitos ja anteeks, tästä tulikin vähän pidempi kommentti :D Blogini löytyy osoitteesta http://sandravaihela.wordpress.com/ .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis kommentistasi. Ai sou fiil juu. (en osaa ruotsia :D)

      Mutta niin kamalaa kuin se onkin, että niin moni samaistuu, niin jotenkin mulle tulee hyvä mieli. Tai parempi mieli. Aika rumaa joo, mutta se on jotenkin huojentavaa huomata ettei ole ainokainen joka saa uskomattomia kommentteja omista valinnoistaan.

      Tsempit hei sullekin, tsiikaa sun blogin. ;)

      Ja älä oo niin epäreilu hei! :)

      Poista
    2. Älä muuta sano! Vaikka välillä tekis kyllä mieli tunkea ne ihmisten kommentit jonnekin... Mulla on jo säkillinen kommentteja päässä valmiina kun tämä kyseinen epäreiluudesta huolestunut henkilö saa omia lapsia! Kun niitäkään ei ole vielä mutta mielipiteitä kyllä ;) Paitsi että olen aikuinen ihmisen eikä mua kiinnosta muiden valinnat sen kummemmin, joten pidän ne itselläni :) :) :)

      Jos et osaa ruotsia niin voi olla että aika vaikee blogi sulle luettavaksi :D

      Poista
    3. Mulla käy aina niin, etten saa vastattua mitään järjevää kun vi**umaisen kommentiun saan, mutta keksin aina jotain hirmuisen nokkelaa tai nasevaa sitten muutaman tunnin päästä. Ja ai että tekis mieli palata ajassa taaksepäin sanomaan ne kommentit.

      Mutta tosiaan, itsekin pidin itseäni täydellisenä äitinä... Kunnes sain lapsia.

      Vedän google transleittörillä ellei muuten. :D

      Poista
  9. Todella hyvä teksti! ♡

    Itsellä takana hätäsektio ja kiireellinen sektio. Ja täälläkin kuultu kommentti useammaltakin: "ethän sä ole edes synnyttänyt!" Niin no haikarahan ne nuo pojat toi.... äiti on äidille susi. Harmillista kyllä koska hyvillä sanoilla ois kuuluvampi ääni ja isompi apu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sullekin toi haikara. Ja vielä kahdesti! Mikä munkki! :)

      Itseäni muistuttaa synnytyksestä elinikäinen, valtava arpi. Enkä nyt puhu niistä raskausarvista, joten koen kyllä ihan synnyttäneeni. <3

      Ihana saada näin rutkasti positiivisia kommentteja, sillä niinkuin sanoit, niillä on kuuluvampi ääni. :)

      Poista
  10. Ei vitsit! :) ihan loistava teksti<3 olisin voinut kirjoittaa itse ihan samanlaisen!

    VastaaPoista
  11. Todella hyvä teksti! Kiitos, kun kirjoitit sen :) Tulipa mieleen samanlanlainen kokemus: oma aurinkoinen lapseni oli itkuinen. Tiesin, että kaikki ei ole kunnossa.. No puhelimessa lääkärin mukaan lapset ovat itkuisia ja minä hysteerinen. Onneksi mentiin paikan päälle - tulehdusarvot oli koholla ja tautiin AB-kuuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3
      Kyllä se vaan niin on,että äiti lapsensa parhaiten tuntee. ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi. ❤